
Riku Nieminen otti Spedeä näytellessään suuria taiteellisia vapauksia – ”Ymmärsin, etten voi miellyttää kaikkia katsojia”
Riku Niemisen tulkinnassa Spede Pasasella on selkeästi kaksi erilaista puolta.
Pertti ”Spede” Pasanen oli elinaikanaan ja todennäköisesti on yhä vieläkin useimpien suomalaisten tuntema tv- ja elokuvaviihteen merkkihenkilö. Nyt hänestä on tehty elokuva, jossa nimihenkilöä esittää Riku Nieminen.
– Toivon, että ihmiset lähtevät katsomaan elokuvaa avoimin mielin, Riku alustaa.
– Itselleni tuli ennen elokuvan tekemistä Spedestä mieleen lähinnä hän seisomassa Speden Spelien pöydän takana tai Härski Hartikainen Uuno-elokuvissa. Nyt mielikuva on paljon laajempi, Riku kertoo.
Riku Nieminen täräytti erikoisen vitsin koulutuksestaan – mukana Iina Kuustonen
Riku korostaa, että Spede-elokuvassa on kyseessä enemmänkin
henkilökuva kuin elämäkertaelokuva.
– Jälkimmäisiä on nähty suomalaisessa elokuvassa aika paljonkin, henkilökuvia ehkä vähemmän. Tämä ei ole mikään vauvasta vaariin -tarina, Riku kertoo.
– Tarina kertoo kohteestaan vähän lyhyemmän elämänkaistaleen, ja sen ratkaisun avulla päästään pureutumaan itse Speden persoonaan syvemmin.
Väsymätöntä taustatutkimusta
Speden hahmoa luodessaan Rikulla oli tärkeää tuoda esiin Speden eri puolia.
– Lähdin tarkastelemaan sitä, kuinka erilainen hän saattoi olla suuren yleisön edessä ja yksityisesti vaikkapa perheensä parissa. Otin tämän suhteen aika itsekkäästikin suuria taiteellisia vapauksia, Riku kertoo.
Rikun käytössä ei ollut esimerkiksi kotivideoita tai muuta vastaavaa materiaalia Speden yksityiselämästä.
– Tuntikaupalla ja väsymättömästi vaan eri haastattelupätkiä, making of -juttuja, sketsejä ja muita katsellen yritin hakea niitä hetkiä, joissa Spede ei ehkä jaksanut pitää yllä julkista rooliaan, Riku pohtii.
– Tämän kautta yritin rakentaa jonkinlaista avaimenreikää sen kurkistamiseen, että millainen hän on saattanut olla siviilissä ja mitä hänen mielessään mahdollisesti liikkui.

Rikulla on jo aiempaa kokemusta kulttuurin suurmiehen esittämisestä. Vuoden 2018 Juice-elokuvassa hän esitti Juhani ”Juice” Leskistä.
– Silloin mietin useastikin prosessin aikana, että mitähän ihmiset ajattelevat tästä tulkinnasta Juicesta. Spedeä näytellessä taas ymmärsin heti alussa, etten voi miellyttää kaikkia katsojia ja että tämä on vain yksi tulkinta, Riku painottaa.
– Kuten elokuvassakin sanotaan: ”Kun yhteen suuntaan kumartaa, toiseen suuntaan pyllistää.”
Spede saa ensi-iltansa elokuvateattereissa perjantaina 29. syyskuuta.