Katso logo

Räväkkä 9-1-1 jatkuu tänään: Tuttu sarjaraiskaaja pakenee kaaoksen keskellä

911k5_web_Fox_9690e832d2.jpg
Mainos
Mainos päättyy

American Horror Storyn kaltaisista provokatiivisista draamasarjoista tunnetun tuottajakolmikon, Ryan Murphyn, Brad Falchukin ja Tim Minearin, luoma 9-1-1 -sarja palasi Yhdysvalloissa televisioon syyskuussa jo viidennen kauden voimin. Jaksot nähdään meillä taas verrattain tuoreeltaan, sillä vitoskausi alkaa Fox-kanavalla lähes tutulla ohjelmapaikalla keskiviikossa. Lähes tutulla sikäli, että uusintojen vaihtuessa uusiksi jaksoiksi ohjelman startti aikaistuu tunnilla.

Showrunner Tim Minear myönsi The Wrap -viihdeuutissivustolle, että luonnononnettomuuksia on nähty sarjassa jo niin paljon, että viitoskauden käyntiin polkaisevaan megakatastrofiin haluttiin uusi kulma. Niinpä kauden alussa Los Angelesia kohtaa hakkerihyökkäys, jonka aiheuttamaa kaaosta selvitellään parinkin jakson ajan. Vähän samankaltaista teemaa hyödynnettiin jo 9-1.1:n spin-off-sarjassa Lone Star, jossa Teksas joutui kaaokseen aurinkomyrskyn seurauksena.

– Olemme niin riippuvaisia laitteistamme ja tietoyhteyksistämme, että kun ne menevät pimeiksi, on vain päivien kysymys kun asiat alkavat palaamaan keskiajalle, Miner tuumaili The Wrapin haastattelussa. 

Katastrofin yhtenä seurauksena on se, että sarjan kolmoskaudella kiinni jäänyt sarjaraiskaaja Jeffrey Hudson (Olipa kerran ja Damages -sarjoista tuttu Noah Bean) onnistuu pakenemaan oikeustalolta, ja Angela Bassetin  esittämä tomera naiskonstaapeli Athene lähtee etsimään tätä keskellä pimeää kaaosta. 

Jennifer Lowe Hewittin esittämä Maddie puolestaan taistelee raskauden jälkeistä masennusta vastaan.

Mainos
Mainos päättyy

9-1-1 keskiviikkoisin Foxilla klo 21. Jaksosuusintoja öisin pitkin viikkoa.

Mainos
Mainos päättyy
Ladataan