Rantabaarin juonipaljastukset: Anssi ja Alissa pakenevat poliisia

Alissa löytää pakomatkallaan aavelaivan.
Ensi viikolla Rantabaarissa Anssi jännittää poliisikuulusteluaan. He harjoittelevat Alissan kanssa sitä varten, ja Anssi pärjää hyvin Alissan hiillostuksessa. Poliisi tulee etsimään Anssia ja Alissaa, ja kaksikko pötkii pakoon. Sen sijaan Eemeli jää poliisille kiinni ja keksii heille meriselityksen pakenemisestaan.
Anssi ja Alissa piilottelevat siirtolapuutarhamökissä, ja poliisit löytävät paikalle. Anssi päättää pelastaa Alissan jäämällä itse kiinni. Alissa huomaa mystisen aavelaivan ja päättää lähteä tutkimaan sitä.
Lara kohtaa Ilarin, ja kaksikko päätyy puhumaan Luukaksesta. Luukas päätyy avautumaan kummallekin tunteistaan ja ilahtuu, kun kumpikin vaikuttaa kokeilunhaluisilta.
Lara muuttaa takaisin Luukaksen luo. Luukas tarjoutuu viettämään aikaa Ilarin kanssa. Lara pettyy salaa ja potee yksinäisyyttä. Hän on kuitenkin liian ylpeä laittaakseen Luukakselle viestiä.
Iiris on mustasukkainen Mimosan ja Eemelin lähentyneistä väleistä. Nooa saapuu lohduttamaan Iiristä, ja heidän uintireissunsa päättyy lemmenleikkeihin.
Imatra löytää yläasteaikaisen päiväkirjansa, johon hän on listannut unelmamiehen kriteerinsä. Hän tajuaa, ettei Ville sovi hänen ihanteisiinsa myöskään nykyisyydessä.
Imatra ja Iiris uskovat Venlan kirouksen hälvenevän, jos hän menee kirouksen alkulähteille. Venla pyytää Jarin Trissaan pyytääkseen tältä anteeksi. Jari ei myönny anteeksipyyntöön ja saa allergisen kohtauksen. Venla järkyttyy ja uskoo, ettei kirous ole purettavissa.
MTV Katsomossa maanantaista torstaihin. MTV Katsomo+:ssa kaikki jaksot jo perjantaisin.