Pipsa Hurmerinta antaa tylyn tuomion Kuppilat kuntoon -ravintolalle: "Pitää antaa yhdelle ihmiselle potkut"

Korkeatasoinen ravintola myy ruokaa liian halvalla Kuppilat kuntoon -jaksossa.
Pipsa Hurmerinta ja Ville Haapasalo avittavat Kuppilat kuntoon -ohjelman jaksossa ravintoloitsija Susanna Stolpea, joka pyörittää lounas- ja tilausravintola Metsätähteä Naantalissa. Ruoka tehdään alusta asti itse lähellä tuotetuista raaka-aineista, ja paikka onkin tunnettu herkullisesta ruuastaan ja hyvästä palvelustaan.
Susanna kuitenkin kertoo ohjelmassa, että talouden kanssa on ollut ongelmia pitkään. Hän painaa itse pitkää päivää ravintolan keittiössä, eikä ehdi keskittyä tarpeeksi muihin asioihin, kuten markkinointiin.
– Mä olen keittiöihminen, en rahaihminen, hän toteaa.
Pipsa ja Ville huomaavat pian, että pöytiin tarjoiltu lounas on laatuun nähden liian halpa. Sipulipihvi maksaa 14,50 euroa ja vuohenjuusto-toast 12,70. Kun keittiössä tehdään kaikki itse, työtunteja kertyy myös paljon.
– Harmittaa hänen puolestaan, mutta täähän on hyväntekeväisyyslaitos, Pipsa tokaisee.
– Seitsemän tuntia esivalmisteluja joka päivä on ihan á la carte -ravintolassakin tosi paljon, Pipsa ynnäilee.
Pipsa toteaa, että ruuan kate pitäisi olla 70–80 prosenttia, jotta toiminta voisi olla kannattavaa. Susanna arvioi, että hänen ravintolassaan se on hädin tuskin 50.
– Sä et voi tehdä sun nahoista, että sä saat ruokittua sun asiakkaat. Ei siinä ole mitään järkeä. Eikä sun asiakkaat halua sitä. Asiakkaiden pitää ymmärtää, mitä ruoka maksaa.

Toinen iso ongelma on työtunnit. Pipsa tekee laskelmia paperilla, ja tulos on tyly.
– Eihän tästä jää mitään viivan alle. Onko tämä järkevä konsepti? Jos sä olisit tosi rikas, niin mä olisin, että hyvä, ihanaa, harrasta. Tästä pitää saada järkevää liiketoimintaa.
Pipsa toteaa, että Susanna tekee herkullista ruokaa muutenkin, hänen ei tarvitse käyttää siihen kaikista kalleimpia raaka-aineita ja niin paljon työtunteja. Hänen mielestään lounaan hintaa pitäisi nykyyisellä menolla nostaa jopa kymmenen euroa.
– Tosiasioiden kuuleminen ei ikinä ole kivaa. Kyllä tää vähän hiljaiseksi vetää, en voi kieltää sitä, Susanna sanoo.
Pipsa ja Ville antavat ravintolan henkilökunnalle tehtäväksi miettiä yön yli erilaisia vaihtoehtoja. Työtunteja pitää vähentää, raaka-ainekustannukset puolittaa tai siirtää pöytiin tarjoiltu lounas buffet-pöytään. Mikään näistä ei henkilökuntaa kuitenkaan innosta.
– Jos sä et Susanna halua muuttaa mitään ravintolan toiminnassa, sun pitää antaa yhdelle ihmiselle potkut. Ja kuka se sit on? Pipsa tylyttää vakavan henkilökunnan edessä.
Kuppilat kuntoon, Ville Haapasalo ja Pipsa Hurmerinta! keskiviikkoisin Nelosella ja Ruudussa.