Pilvi Hämäläisen UMK-esiintyminen sai somekansan sekaisin - faneilta tiukka vaatimus

Juontaja Pilvi Hämäläinen vastasi UMK:n hyllytetystä esityksestä.
Näyttelijä Pilvi Hämäläinen toimi ensimmäistä kertaa Uuden Musiikin Kilpailun 2024 juontajana. Juontopestinsä lisäksi hän vastasi yhdestä illan yllättävimmästä musiikkinumerosta, ”hyllytetystä kahdeksannesta kisaesityksestä”. Niin sanottuna kahdeksantena kilpailijana esiintyi Pilvi itse.
– Upea Pilvi! Miksi tämä ei ole kisabiisi?! Rasiani soiva on… siis tämä olisi voinut voittaa vuonna -99, UMK:n selostaja Mikko Silvennoinen kehui Pilvin esitystä.
UMK tavoitti lähes kaksi miljoonaa katsojaa Suomessa – kisa villitsi myös näissä maissa
Pilvi jakoi Instagram-tilillään 11. helmikuuta kuvasarjan esityksestään, jossa hän kiitti kappaleen säveltäjiä Leo Salmista (Leo Jupiter) ja Elias Koskimiestä, joka on myös laulun sanoittaja.
– Eilen sain elää unelmia todeksi, hän kirjoittaa.
Pilvi on saanut paljon kehuja esityksestään, muun muassa Antti
Tuiskulta, Ile Uusivuorelta ja Anna-Maija Tuokolta.
– Pilvi, tää oli siis oikeesti ihan mahtava! Tuisku ylistää.

– Tää esitys yllätti täysin! Kaikki tuo esiintymiskarisma, biisi, eleet ja ilmeet! Sun pitää osallistua ensi vuonna UMK:hon! Harmi kun tänä vuonna ei voinut jo äänestää, sä olet voittaja myös Jodelin ja Redditin mukaan! Pilviä rohkaistiin.
Euroviisuedustaja Henri Piispanen ei edes halunnut UMK:hon – voitto aiheutti pakokauhua
Monet ihmiset myös tiedustelivat, olisiko Pilvin esittämä kappale tulossa mahdollisesti Spotify-palveluun. Yksi asia fanien keskuudessa on kuitenkin varma.
– Pilvi viisuihin 2025!
Euroviisut Malmössä 7.–11.5.