Pete Parkkonen kertoo isyydestään Atlantin yli -ohjelmassa: ”Siitä on suoraan sanottuna vaikea puhua”

Merisairaus vaivaa yhä laivan miehistöä. Pete Parkkonen toivoo, että Atlantin myrskyt iskevät hänet henkisesti täysin pohjalle, josta hän saisi elämälleen uuden alun.
Sara Forsberg myöntää, että valtameren ylittävä purjehdus on ollut jo tähän mennessä rankempaa kuin hän osasi odottaa. Pahoinvointi on kovaa.
– Tämä on matka itseeni. Paskan marjat, hyvä kun pääsee keittiöstä vessaan, Sara vitsailee.
Atlantin yli -jaksossa yllätyskäänne – yksi haluaa keskeyttää matkan
Pete pohtii persoonansa kahta eri puolta, työminäänsä ja henkilökohtaista itseään. Työpuoli joutuu miettimään bisnesvalintoja, joka on joskus ristiriidassa omien halujen kanssa.
– Tähän ohjelmaan lähtiessä jouduin ensimmäisenä miettimään, että perunko 16 keikkaa, joka on todella iso taloudellinen juttu, Pete kertoo.
Pete päätyi pohdinnoissaan siihen, että hän haluaa kaikesta huolimatta lähteä mukaan purjehdukselle, koska se kasvattaa häntä ihmisenä.
– Siinä vaiheessa työn arvo laski tosi paljon alaspäin. Siinä huomaa minun kahden puolen eron. Ajattelen lopulta enemmän itseäni kuin työtäni, Pete pohtii.
Atlantin yli: Anne Kukkohovi kertoo pitävänsä yllä kulissia: ”Joskus täytyy itkeä suihkussa”
Joel Harkimo kehuu Peten asennetta.
– Luulen, että Petestä tulee tällä reissulla tärkeä positiivisen hengen ylläpitäjä, Joel uskoo.
Pete puhuu myös omasta vanhemmuudestaan.
– Isäkin tosiaan olen, ja se on kasvattanut minua. Siitä on suoraan sanottuna vaikea puhua, koska se on niin henkilökohtainen asia. Opin koko ajan, enkä tiedä vielä mistään mitään, Pete kertoo.

Atlantin yli -sarjan kolmas jakso on nyt katsottavissa discovery+-palvelussa. Sarjan toinen jakso nähdään TV5:llä keskiviikkona 7.9. kello 21.00.