Pekka Strang kertoo, millaista oli näytellä Oscar-ehdokas Glenn Closen kanssa: "Herätti luontaista kunnioitusta"

Räkä ja Roiskis -perhe-elokuvan jälkeen Pekka Strang nähdään Kesäkirjassa, joka perustuu Tove Janssonin samannimiseen romaaniin
Räkä ja Roiskis (ensi-ilta 19.1.) on Pekka Strangille uran neljäs lastenelokuva. Aiempaan repertuaariin kuuluvat Me Rosvolat (2015), Heinähattu, Vilttitossu ja Rubensin veljekset (2017) sekä ruotsalainen Varokaa Veijarikoplaa (2020).
– Tässä elokuvassa maailma on aika eriskummallinen, ja liikutaan tosi paljon mielikuvituksen ja lapsen unenomaisen logiikan kanssa. Asiat vain ovat, Strang kertoo Räkän ja Roiskiksen teosta.
Jaakko Loukkolan ennen kuolemaansa kuvaama Reppu-Heppu-sarja julki – omaiset antoivat suostumuksen
Strangille olivat uutta myös erikoistehosteet. Yksi elokuvan keskeisimmistä tapahtumapaikoista on ladossa sijaitseva tehdas, jonka kaikki lavasteet konetta ja reikää myöten on rakennettu itse.

– Sitten kuviin lisätään erikoistehosteita. En ole ennen tehnyt tällaista. Varokaa Veijarikoplaa kuvattiin melkein kokonaan green screenillä.
Kyseessä on erikoistehostemenetelmä, jossa vihreään kankaan päällä näytelty kohtaus siirretään vasta jälkituotantovaiheessa oikeaan taustakuvaan.
Viime aikoina Strang on ollut useissa kansainvälisissä tuotannoissa, kuten Netflix-elokuvassa The Last Kingdom: Seven Kings Must Die (2023). Seuraava Strangin kansainvälinen elokuva on Kesäkirja, joka perustuu muumien luojan, Tove Janssonin samannimiseen romaaniin vuodelta 1972.

Kirja kertoo Sophia-tytöstä ja hänen isoäidistään, jotka viettävät kesän pienellä saarella Suomenlahdella. Isoäitiä näyttelee kahdeksankertainen Oscar-ehdokas Glenn Close, joka on palkittu myös kolmella televisioalan Golden Globella ja Emmyllä. Strang ja Golden Globe -ehdokas Alma Pöysti nähdään Malanderin pariskunnan rooleissa.
– Kun on tuollainen iso tähti (Glenn Close) siinä, niin se luo sellaista arvokkuutta. Hän herätti luontaista kunnioitusta. Tosi mukava tyyppi, Strang kehuu kanssanäyttelijäänsä, jonka kanssa hän teki pari kohtausta.
Tällä hetkellä Kesäkirja on jälkituotannossa. Sophian näyttelijä julkistetaan myöhemmin.
Räkä ja Roiskis elokuvateattereissa 19. tammikuuta alkaen.