Katso logo

Patakakkonen: Minkälaisia laivan seisovat pöydät olivat kasarilla? 70 markalla sai ahmia lähes uhanalaista Itämeren lohta ja poron sisäfileetä

Jaakko Kolmonen
Mainos
Mainos päättyy

Ruokaa rakastaville televisio tarjoaa rutkasti erilaisia kokkausohjelmia. 

Tällä hetkellä televisiossa pyörii MasterChef Suomi -ohjelman tuorein kausi, jossa kotikokit mittelöivät parhaasta paikasta huippukokkien johdolla. Maikkarilla brittikokki Jamie Oliver jakaa maukkaita ohjeitaan erinäisissä ohjelmissaan (Helpot arkiruoat, Kaikki kokkaamaan).

Nigella Lawson puolestaan ohjeistaa Ava-kanavalla ohjelmassaan, miten kokata maukas englantilainen paahtovanukas. Kokki- ja ruokaohjelmien lista on loputon, ja tarjontaa löytyy niin kotimaasta kuin ulkomailta. 

Jos katseltavaksi kaipaa jotain uniikkia, niin sitä tarvetta varten Yle Areenasta löytyy Patakakkonen vuodelta 1988. Sitä tähdittävät Jaakko Kolmonen ja Sirkka Gustafsson

Vuonna 2016 menehtynyt Jaakko Kolmonen oli yksi uniikeimmista ja legendaarisimmista televisiokokeista Suomessa. Hän jakoi reseptejään televisiossa 1970-luvulta lähtien. 

Mainos
Mainos päättyy

Jaakon ja Veijo Vanamon luotsaama ruokaohjelma alkoi televisiossa vuonna 1970 nimellä Maukasta mutkattomasta. Seuraavana vuonna ohjelman nimeksi vaihtui Asia on pihvi, ja muutama vuosi myöhemmin nimeksi valikoitui Patakakkonen. 1980-luvulla Veijo Vanamon tilalle tuli Sirkka Gustafsson. Ohjelmaa tehtiin vuoteen 1992 saakka. 

Ylen artikkelissa kerrotaan, että ohjelman tavoite oli tehdä maukasta ja terveellistä ruokaa välttäen rasvaa, sokeria ja alkoholia. Kesäisin ohjelma kulki nimellä Kesäkeittiö

jaakko


Jaakon keittiössä ei valmistettu fine diningiä, eikä hänen ohjelmassaan vilissyt suomi-englanti-sanoja kuten pleittaus, jota toistuvasti MasterChefissä kuulee. 

Keittiömestarin keittiössä valmistuivat niin perinneruuat kuin myös erikoisemmat antimet, joita ei ihan jokainen kotikeittiössään valmistaisi. Jaakko testasi esimerkiksi majavan valmistamista ja kyyn grillausta.

Yle Areenassa nähtävällä 20-jaksoisella kaudella Jaakko kokkaa Sirkan kanssa muun muassa karjalanpiirakoita, lihahyytelöä ja kaalikääryleitä.

Jaakko selvittää myös yhdessä jaksossa, kuinka Ruotsin-laivan seisova pöytä valmistuu. Jaakko toteaa, että on saanut paljon kyselyjä voileipäpöydästä, joita Ruotsin-laivoilla oli. Tuohon aikaan risteilyalusten antimet olivat harvinaisempaa herkkua kuin tätä nykyä.

Mainos
Mainos päättyy

Tuolloin laivan keittiössä suosittiin kotimaista, mutta osa ruuista tuli myös Ruotsin puolelta. Kokin mukaan keittiössä on enemmän ruoka-aineita keskitalvella Ruotsista, sillä maahan tuli tuolloin enemmän vientituotteita.

Merenelävien ja tuoreiden vihannesten lisäksi tarjolla on muun muassa paahtopaistia ja poron paistia.

Laivan keittiössä valmistuu niin rapu-hummeri-salaatti kuin Itämeren lohi, jonka kanta on nykyisin vaarantunut. Keittiössä kokit leikkaavat lohesta graavisiivuja. Asiakkaiden suuhun lohta upposi päivässä keskimäärin noin 80 kiloa.

Hinta ei runsasta seisovaa pöytää huimaa, sillä kokki Pertti Mäkeläinen paljastaa sen maksavan 70–80 markkaa, joka on nykyajan rahassa noin 18–21 euroa.  

Jaakko ihmettelee seisovaa pöytää laivan työntekijän, hovimestari Tom Lindholmin kanssa. Jaakko kahmaisee kädellään rapuja ja ihmettelee niiden kokoa. 

–  Nämähän on oikein jättirapuja. 

–  No ei kai ne jättirapuja ole. Ne on ihan normaaleja, ehkä suurikokoisia katkarapuja, Tom sanoo. 

Mainos
Mainos päättyy

Jaakko ihmettelee, miten saa kätensä puhtaaksi, kun likaa ne seisovassa pöydässä. 

–  Käytetään nykyajan konsteja. Saat tällaisen kosteuspyyhkeen. 

Jaakko
Jaakko Kolmonen ihmettelee keittiömestarin kanssa Silja Linen runsasta voileipäpöytää. 

Jaakko kokoaa keittiömestarille lautasen, joka saa tämän näkemään punaista. Jaakko on ahdannut lautasen täyteen eri ruokalajeja.

Jo tuolloin ruuan haaskaus seisovissa pöydissä oli yleistä. 

–  Tämä on tällä hetkellä liiankin yleistä. 

Haaskatulla ruualla ei keittiöhenkilökunnan mukaan ole mitään käyttöä. 

–  Se pistetään suoraan roskiin. Mitään ei mene sioille, vaan kaikki menee suoraan jätemyllyyn. 

Lämpimässä pöydässäkään ei ruoka-aineissa säästellä. Tarjolla on muun muassa poron sisäfileetä, jonka kilohinta liikkuu tätä nykyä noin 70 eurossa.

Hovimestari Tom suosittelee ruuan kanssa juotavaksi perinteisesti olutta, vettä ja snapsia. Punaviini on suositeltavaa lihan kanssa. 

Jälkiruokapöytä notkuu puolestaan erilaisia juustoja, rahkoja, kakkuja ja hedelmiä. 

Marja Yy
Jaakko Kolmonen nähtiin vuonna 2010 Marja Tyrnin jouluohjelmassa. 

Patakakkonen katsottavissa Yle Areenassa. 

Tilaa Katso-lehti kotiisi tästä!

Mainos
Mainos päättyy
Ladataan