Katso logo

Päihderiippuvainen Jyrke mukana kosteista bileistään tunnetussa Temptation Islandissa: "Ihan helvetti"

Päihderiippuvainen Jyrke mukana kosteista bileistään tunnetussa Temptation Islandissa: 'Ihan helvetti'

Temptation Island Suomen uudella kaudella nähdään mukana Jyrke ja hänen puolisonsa, Temppareissa aiemmin sinkkuna nähty Jasmine.

Mainos
Mainos päättyy

Temptation Island Suomi -sarjan 12. kaudella nähdään neljä uutta pariskuntaa, jotka lähtevät rohkeasti testaamaan parisuhdettaan. Kaudella nähdään aikaisemmin Temppari-sinkkuna tunnettu Jasmine sekä hänen nykyinen puolisonsa Jyrke.

Jyrkellä on takanaa päihdehistoria, jonka hän kertoo selättäneensä. Silti Temppareihin lähteminen jännitti, sillä ohjelma on tunnettu kosteasta biletyksestään.

– Ihan helvetti! Oli aika raffi mennä tuollaiseen paikkaan, kun tuo on meikäläiselle sellainen, missä mun ei kuuluisi olla, Jyrke myöntää.

Jyrken mukaan takana on raskas vuosi, mutta vointi on tällä hetkellä hyvä. 

Mainos
Mainos päättyy

– Tällä hetkellä voin tosi hyvin. On ollut vaikea vuosi mulla ja Jasminella muutenkin. Nyt on taas se hetki, että voin tosi hyvin. En voi sanoa kuinka kauan oon voinu hyvin, en voi spoilata, Jyrke vihjaa.

Jasmine osallistui ohjelman 10. kaudelle sinkkuna, mutta kokemuksesta ei juuri ollut hyötyä.

– Olihan tää kokemuksena ihan erilainen. Sinkkuna se oli kolme viikkoa ryyppäämistä ja bilettämistä.

Amazing Racessa syödään niljakkaita hyönteisiä – Tuukka Ritokoski oksentaa

Päihderiippuvainen Jyrke mukana kosteista bileistään tunnetussa Temptation Islandissa: 'Ihan helvetti'

Jasmine yllättyi erityisesti huolesta, joka omaa kumppania kohtaan nousi kuvausten aikana. Hän kertoo miettineensä, retkahtaisiko Jyrke juomaan, vaikka ei pitänytkään sitä todennäköisenä. 

Sarjassa pariskunnat viettävät kolme viikkoa erillisillä villoilla.

Mainos
Mainos päättyy

– Tuli yllätyksenä se, miten paljon se kävi oman mielen päälle. Tämä oli ihan eri perspektiivistä, niin se yllätti minut. 

Myös kaksikon parisuhteesta paljastui asioita, joita he eivät olleet tiedostaneet ennen kuvauksiin lähtöä.

– Siellä saattoi olla pari kysymysmerkkiä, mitä emme tienneet. Kun lähdimme, meillä ei ollut suurempia kysymysmerkkejä, Jyrke kertoo.

– Lähtökohtaisesti kaikki oli tosi hyvin parisuhteessamme. Siellä (kuvauksissa) oli muutama sellainen, mitä emme ole ajatelleet, Jasmine lisää.

Temptation Island Suomi keskiviikkoisin ja torstaisin Nelosella ja Ruudulla 8.11. alkaen.

Mainos
Mainos päättyy
Ladataan