Onko Disneyn taru lopussa? – yhtiöllä edessään huonoin tulos lähes vuosikymmeneen

Disney alittanee maagisen miljardin dollarin tuottorajan ensi kertaa sitten vuoden 2014.
Viimeisen vuosikymmenen ajan Disney on ollut piinkova elokuvastudio, joka on osoittautunut kestävänsä elokuvateollisuuden suuriakin muutoksia. Disneytä ovat myls vahvistaneet menestyskumppanit kuten Marvel, Lucasfilm ja Pixar.
Varietyn mukaan yhtiötä ovat kuitenkin kurittaneet tänä vuonna lipputulojen huolestuttava laskusuhdanne. Aikaisemmat menestysreseptit eivät ole haalineet ihmisiä elokuvateattereihin asti, mikä näkyy yhtiön tilipussissa.
Ant-Man and the Wasp: Quantumania on koettu lähinnä masentavana lisäosana, jonka oletetaan tuottavan miljoonien tappiot. Vuoden 1989 animaatioklassikon uusinta Pienestä merenneidosta jäi niin ikään rajusti odotusten alapuolelle.
Suomessa ensi-iltansa perjantaina 7. heinäkuuta saaava Elemental pyrkii alkuperäisellä tarinallaan saamaan takaisin Pixarin taikuuden, mutta ainakin Yhdysvalloissa toive on jäänyt toteutumatta. Vaikka lähes 300 miljoonan dollarin investointi Indiana Jones and the Dial of Destiny on ollut kannattava Suomessa, on elokuva jäänyt suurimmilla markkinoillaan pölyyntymään jalkoihin. Paperilla edellämainitut elokuvat ovat vaikuttaneet siltä, että niissä olisi ollut kaikki massiiviseen hittiin vaadittavat ominaisuudet. Jollain tapaa Disneyn kimallus on kuitenkin jäänyt puuttumaan, mikä ilmenee tyhjinä katsomoriveinä elokuvissa.
Huijarit-elokuvan traileri julki: "Kyl tää valeammatti ihan työstä käy"

Mikäli ihmettä ei tapahdu tai äkillistä kiinnostusta synny tuleviin Haunted Mansion ja Guardians of the Galaxy Vol. 3 -elokuviin, näyttää että Disney alittaa maagisen miljardin dollarin rajapyykin ensimmäistä kertaa vuoden 2014. Se merkitsee myös muutosta vuodesta 2022, jolloin studio julkaisi hitit kuten Black Panther: Wakanda Forever ja Doctor Strange in the Multiverse of Madness ja Avatar: The Way of Water.
Vaikka miljardin dollarin tuotot jäisivät toteutumatta, ylittää Disney edelleen selvästi kilpailijansa markkinaosuudellaan vuonna 2023. Yhtiö hallitsee 37 prosenttia alan liikevaihdosta, kun kilpailija Universal Studios on lähellä 31 prosenttia.