Omistaja haluaisi säilyttää vanhan mökin Huvila & huussi -ohjelmassa – rakennus saa purkutuomion

Mikko Vesanen joutuu kinkkisen ongelman eteen 22.4. nähtävässä jaksossa.
Huvila & huussi -ohjelmassa 22. huhtikuuta Sirkku on ostanut kesämökin perintörahoillaan. Mökki on kuitenkin paljastunut vinoksi, joten Anni Ihamäki ja Mikko Vesanen lähtevät selvittämään voiko mökin korjata vai täytyykö tilalle rakentaa uusi.
Älä lue pidemmälle, jos et halua tietää jakson tapahtumia.
Mökinomistajat Sirkku ja Kimmo olivat varmoja, etteivät koskaan tulisi omistamaan mökkiä, koska se sitoisi liikaa. Mökistä olisi myös huoli etenkin talviaikaan, kun siellä ei ole käyntiä juurikaan.
– Mun äiti menehtyi viime keväänä valitettavasti. Häneltä sain pienen perinnön, ja sitten ajattelin, että mitä tekisin sille rahalle, Sirkku kertoo mökkiprojektista.
Pari haluaisi helpon mökin, jossa ei tarvitse tehdä liikaa töitä. Heillä on haaveena tehdä etätöitä mökillä sekä viettää aikaa vieraiden kanssa. Koska kyseessä on pieni mökki, he haluavat vaaleita värejä.
Kimmo on tuonut violetin värisen pöytäliinan mukanaan esimerkiksi, siitä mitä mökkiin ei missään nimessä toivota.

Nelikko astuu mökkiin sisään, ja Annille ja Mikolle käy selväksi, että lattia on vino.
– Mökkihän viettää tuonne vesistöön eniten, Mikko sanoo.
– Jos perustuksissa on ongelma, ja se vinous lähtee sieltä tai itse pohjarakenteissa tai välipohjassa, aina on riski, että se tulee pahenemaan, hän lisää.
Mikko kysyykin parilta, ovatko he uuden mökin kannalla, vai haluavatko he säilyttää vanhan.
– No mä olen ehkä sen vanhan kannalla. Mitään vanhaa ei saisi heittää pois. Säilytetään sitä vanhaa, Sirkku sanoo.

Sirkun toiveista huolimatta, Mikkoa huolettaa lattian vinous. Hän kertoo olevansa hukassa projektin kanssa. Lopulta Mikko päätyy rakentamaan uuden mökin.
– Se oli niin vino ja huonossa kunnossa, että pitkien arvioiden jälkeen päädyttiin siihen, että lähdetään tekemään kokonaan uutta, Mikko sanoo.
Remonttiurakoitsija Ville Heino kertoo, että vaikka alkuperäinen mökki olisi saatu suoristettua, se ei olisi taannut mitään, koska perustus olisi ollut edelleen sama. Hänen mukaansa pienenkin mökin oikaisu voi olla työlästä ja kallista.
Projektin eteneminen saa alkuunsa huonoja uutisia, sillä rakennuslupaa ei kuulu. Kun luvat on kunnossa, vanhan mökin purku voi alkaa.
Kimmo ja Sirkku eivät tiedä, että heitä odottaa uusi mökki. Mikko myöntääkin jännittävänsä paljastusta.
– Tämä taitaa olla mullekin ihan eka kerta, kun olen näin jännän äärellä, Mikko sanoo.

Kimmo ja Sirkku saapuvat katsomaan, mitä remonttitiimi on saanut aikaan. Sirkku vitsaileekin, että häntä on jännittänyt enemmän, kuin hääpäivänään.
– Ihana, Sirkku hihkaisee.
– Mua alkaa itkettää, hän lisää.
Ensimmäisenä hän ajattelee, että miten vanhasta mökistä on saatu niin siistin näköinen, kunnes hänelle kerrotaan, että kyseessä on uusi mökki.

Huvila & huussi Nelosella ja Ruudussa maanantaisin.