Noora Fagerström ulos Diilistä – tilalle uusi neuvonantaja

Diili nähdään Nelosella ja Ruudussa jälleen ensi vuoden alussa.
Diilin kuvaukset ovat käynnistyneet tällä viikolla. Jaajo Linnonmaan luotsaama ohjelma saa tulevalla kaudella uuden neuvonantajan, kun start-up-maailman asiantuntija Amel Gaily aloittaa uutena jäsenenä johtoryhmässä.
Amel toimii Diilin neuvoantajana yhdessä aiemmilta kausilta tutun Toni Lähteen kanssa.
Amel Gaily on kotimaisen startup-maailman asiantuntija, joka on toiminut muun muassa Finnish Business Angels Network Ry:n toimitusjohtajana. Hän on myös puhuja, jolla on takanaan pitkä ura sijoitusalalla. Nykyään hän luotsaa yrittäjänä sekä toimitusjohtajana hyvinvointi- ja teknologia-alan startup-firmaa.
Amel korvaa ohjelmassa aiemmin mukana olleen Noora Fagerströmin, joka työskentelee nyt kansanedustajana. Noora herätti uudessa roolissaan kohua lausumalla Iltalehden haastattelussa, että on ymmärrettävää leikata pienituloisilta, koska nämä saavat tukia ja heidän tulisi vain mennä töihin.
Amel teki Nelosen mukaan Diili-tuotantoon vaikutuksen jo vieraillessaan keväällä 2021 ensimmäisen kauden finaalissa, jossa hän auttoi finalisteja pitchaustensa kanssa. Amel haluttiinkin mukaan uuden kauden neuvonantajaksi vakuuttavan business-osaamisensa sekä sanavalmiin esiintymisensä ansioista.
C More -palvelu häviää – sulautetaan uuteen MTV Katsomoon

Uuden Diili-kauden kuvaukset ovat alkaneet tällä viikolla, ja ensi vuoden alussa Nelosella ja Ruudussa nähtävällä kaudella etsitään uutta johtajaa Töölössä sijaitsevalle perinteikkäälle Kulttuuritehdas Korjaamolle.
Jaajo Linnonmaa uskoo, että Amelilla on paljon annettavaa oikeanlaisen johtajan etsintään.
– Amelilla on pitkä kokemus erilaisista johtotehtävistä, joten hän varmasti tietää, mitä voittajalta vaaditaan. Uutena jäsenenä hän tuo myös hyvää energiaa ja uusia ajatuksia johtoryhmään. Lisäksi uskon, että Amelin suora ulosanti sekä huumori tuovat Diiliin aivan uutta potkua. Toki odotan eniten, löytyykö iloisesta Amelista myös se vihaisempi puoli, kun kilpailijat tötöilevät, Jaajo sanoo Nelosen tiedotteessa.
Amel on työssään perehtynyt myös nykyajan työelämään. Hän julkaisi viime vuonna esikoiskirjansa Työn elämä – tulevaisuuden epätyypilliset työsuhteet, jossa käsitellään keikkatyötä globaalina ja kasvana ilmiönä.
– Odotan kilpailijoilta heittäytymistä uuteen ja mukavuusalueelta poistumista, luovuutta ja ratkaisukeskeisyyttä ja punnittua riskinottoa, Amel Gaily sanoo.
Diilin uusi kausi nähdään Nelosella ja Ruudussa alkuvuodesta 2024.