Nipa Neumann avoimena Petolliset-kuvauksista: "Meni ihon alle"

Petolliset alkaa Nelosella ja Ruudussa 7. syyskuuta.
Pertti ”Nipa” Neumann on ehta suomalainen rocklegenda. Dingon nokkamies sai teinityttöjen sydämet läpättämään jo 80-luvulla, eikä miehen karisma ole varissut vuosien varrella. Hän osallistuu 7. syyskuuta alkavaan Petolliset-ohjelmaan.
– Kun kuulin ohjelman formaatin, syttyi heti lamppu, että tässä tulee tapahtumaan jotain sellaista, mitä ei olla nähty vielä kuvaruuduissa. Sama oireyhtymä tapahtui Vain elämää -ohjelman kanssa, kun kuvattiin pilottijaksoa. Seison edelleen sanojeni takana, Nipa kertoo.
– Kolmannen kuvauspäivän aikana tuli fiilis, että hetkinen, nyt sukelletaan syvään päätyyn ja niin tehtiin. Monet meistä vanhoista ketuista kuten minä ja Jukka Tammi ei menty retkuun, mutta peli meni ihon alle. Jotain kummaa siinä ohjelman ympärillä tapahtui, mikä kietoi pirulliseen paulaansa, hän jatkaa.
Nipa kertoo, että hänen oma käytöksensä pysyy tiukankin paikan tullen pedanttisena, mutta joidenkin kilpailijoiden käytös yllätti, myös negatiivisessa mielessä. Karski suoruus ja tietynlainen ”shamaanisuus” olivat miehen vahvuuksia kisassa. Hän kertookin, että moni haki kisan aikana hänestä hyvää fiilistä ja flowta.
Kyseessä on psykologinen peli, joten myös rocklegenda joutui varomaan sanojaan, varsinkin tilanteissa jolloin peli ei mennytkään oman käsikirjoituksen mukaan. Hän kertoo, että ohjelmassa todella pelataan ja tiedossa on rankkojakin tilanteita. Pelissä joutui menemään oman mukavuusalueen ulkopuolelle ja siellä tuli hänen mukaansa myös kyräiltyä, jonka mies koki epämiellyttäväksi tilaksi.

Kummallista energiaa
Ohjelmassa kisaajat viedään omiin huoneisiinsa iltaisin vartijan kanssa. Yön aikana petolliset murhaavat yhden uskollisen. Iltaisin uskolliset odottavat, kuuluuko se kuuluisa koputus ja päättyykö peli siihen.
– Siellä tapahtui jotain ihan kummalista, jos siellä ei henget puhuneet jossain vaiheessa niin olen ihan totaalisen ulkona. En puhu mistään paranormaaleista ilmiöistä vaan tuollaiset vanhat rakennukset ja niiden seinät ovat nähneet sitä ja tätä. Sitten kun siihen lisätään vielä tuollainen erikoinen ihmisten energia, rokkari muistelee.
– Päällimmäisenä on jäänyt mieleen kieltämättä se, kun kokoonnutaan pyöreän pöydän ääreen. Siinä syntyy aivan oma lievästi sanottuna erikoinen tunnelma, jonka aistii koko seurueessa. Siihen laskeutuu joku raskaampi käsi, joka pitää otteessaan.

Juonittelupelit eivät sovi Elina Gustafssonille: "Taannun teinimoodiin"
Loppuvuosi tuo tullessaan keikkoja soolona ja Dingon kanssa. Lisäksi Dingolta on ilmestymässä nostalginen levytys muun muassa vinyylinä ja c-kasettina, mikä sisältää vanhaa livemateriaalia. Nipa paljastaa kaksi lempikappalettaan koko muusikon historialtaan omasta tuotannosta. Toinen on kasarilta; Sinä ja minä, ja toinen ysäriltä; Via Finlandia, jossa on mukana Pave Maijanen. Pave on toiminut lisäksi tuottajana yhtyeelle.
– Mutta vastapainona kaikelle vanhalle nostalgiameiningille, meille on tullut paljon uutta nuorempaa kuulijakuntaa. Neumannilta tulee myös vihdoin, pienen tauon jälkeen, uutta materiaalia. Lisäksi on tiedossa leffajuttuja, Nipa paljastaa.
Tässä ovat Petolliset- uutuusohjelman kisaajat
Petolliset starttaa Nelosella ja Ruudussa 7. syyskuuta.