
Näyttelijäperheen tytär Ella Lymi tähdittää uutuussarjaa Kaverikirja – ”En halua luoda liian silotellun kaunista kuvaa itsestäni”
C Moren 17.11. alkavassa uutuussarjassa Kaverikirja Saima ja Alina ovat olleet ystävyksiä teini-iässä mutta päätyneet eri paikkakunnille. Sitten Saima palaa Helsinkiin, koska on saanut unelmiensa työpaikan ja tapaa myös sattumalta Alinan. Vähitellen nuoret naiset alkavat jälleen lähentyä.
Kaverikirjan toista pääroolia, Alinaa, esittää nouseva kyky, muun muassa TV1:n Paratiisi-sarjan juuri alkaneella uudella kaudella näyttelevä Ella Lymi.
Lymi itse kuvailee Alina-hahmoa temperamenttiseksi.
– Hän on kuin luonnonvoima. Alina yleensä toimii ennen kuin ajattelee. Hän aiheuttaa ympärilleen kaaosta, mutta on silti vilpitön tyyppi, ei mitenkään pahansuopa, Lymi kertoo.
– Näyttelijän ei tarvitse välttämättä samaistua hahmoonsa, mutta hahmoaan kohtaan pitää minun mielestäni kokea empatiaa ja rakkautta.
Teatterikorkeakoulussa viimeistä vuottaan opiskeleva Lymi on aiemmin nähty muun muassa komediasarjoissa Karuselli ja Justimus esittää: Duo. Kaverikirjan ja Paratiisin kaltaisten töiden myötä ura on nousemassa uudelle tasolle. Rinnalla kulkee laulajan ura.

Lymin vanhemmat ovat ansioituneet näyttelijät Tiina Lymi ja Eero Aho. Heidän kanssaan Lymi on keskustellut muun muassa julkisuudessa olemisesta.
– Ei siitä aiheesta silti ihan hirveästi ole juteltu. Toki äiti ja isä ovat neuvoneet, että kannattaa miettiä, mitä vaikkapa jakaa sosiaalisessa mediassa, koska sisältö on periaatteessa ikuisesti verkossa, Lymi pohtii.
Rikossarja Koskinen alkaa – päätähti Eero Aholla ovela keino saada kuulustelukohtaukset aidommiksi
– Toisaalta ajattelen siten, että sosiaalinen media on jo kaikkialla elämässämme, ja se on hävittänyt tietynlaista turhaa mystifiointia ihmisten väliltä. Eikä siitä tarvitse olla kauhuissaan, että verkossa on vaikkapa joku juhlimiskuva itsestä. Kaikki me bailataan, mitä siitä!
– En halua omassakaan sosiaalisessa mediassani tai laulujeni sanoituksissa luoda liian silotellun kaunista kuvaa itsestäni. En koe, että sellainen vastaisi persoonaani.
Kaverikirja alkaa C Moressa torstaina 17.11. Sarjasta julkaistaan ensimmäisellä viikolla neljä jaksoa, jonka jälkeen kaksi jaksoa viikossa.