Näyttelijä Suzanne Somers on kuollut

Tähti sairasti rintasyöpää 23 vuoden ajan.
Näyttelijä Suzanne Somers on menehtynyt 76-vuotiaana sairastettuaan uusiutunutta rintasyöpää. Asian vahvistaa muun muassa People.
Suzanne menehtyi rauhallisesti kotonaan läheistensä ympäröimänä sunnuntaina 15. lokakuuta. Hänet tunnettiin erityisesti sarjoista Step by Step ja Three's Company.
– Hän taisteli aggressiivisen rintasyövän kanssa yli 23 vuotta, Somersin pitkäaikainen tiedottaja R. Couri Hay kirjoittaa lausunnossa.
– Suzannea ympäröivät rakastava aviomiehensä Alan, hänen poikansa Bruce ja hänen lähiomaisensa.
Suzanne olisi täyttänyt 77 vuotta maanantaina 16. lokakuuta, jota tähden läheiset kokoontuivat alun perin juhlimaan. Sen sijaan he juhlivat Suzannen poikkeuksellista elämää. Perhe myös kiittää kaikkia Suzannen faneja.
Erillisessä lausunnossaan Hay kertoi myös että talo, jossa Somers vietti viimeiset hetkensä, oli "yksi hänen unelmansa".
– Talossa oli kaikkia suunnitelmia. Hän työskenteli ja haaveili aina ja oli toi perheensä mukaan yritykseen.
Hayn mukaan yksityinen hautaustilaisuus järjestetään tällä viikolla. Suzannen muistotilaisuus puolestaan järjestetään marraskuussa.