
Näyttelijä Antti Luusuaniemi ei ylpisty menestyksestä: "Aloitan aina nollasta"
Näyttelijä Antti Luusuaniemi on tyytyväinen, että suomalainen yleisö on löytänyt elokuviin. Kymmenen viime vuoden aikana hän on havainnut, että kotimaisia elokuvia tehdään aiempaa enemmän.
– Suomalaisen elokuvan tulevaisuus näyttää hyvältä. Myös kansainvälistä menestystä on koko ajan enemmän, Antti toteaa.
Hyviä elokuvia nimetessään Antti vetää kotiin päin kehuen Häät ennen hautajaisia -leffan, jonka pääosassa mies itsekin loistaa vastanäyttelijänsä Iina Kuustosen rinnalla. Leffan kuvaaminen oli poikkeuksellisen hienoa.
Pekka Pouta palasi töihin pitkältä sairauslomalta – toipuminen katkesi dramaattisesti veritulppaan

– Oli tuttua ja turvallista, koska ohjaaja Kari Ketosen kanssa teemme Luottomiestä, ja Iinan kanssa olemme Sykkeessä ja muutenkin kavereita. Leffarooli oli Iinan elämän hienoin, Antti arvioi.
Neljä vuotta sitten Antti sanoi itsensä irti Kansallisteatterista, josta hän oli jo aiemmin jäänyt virkavapaalle. Kameratyöt ovat vieneet näyttelijän mennessään, eikä aikaa jää teatterille. Antin toistaiseksi viimeiseksi näytelmäksi jäi Shakespearen klassikko Macbeth vastanäyttelijöinään muun muassa Esko Salminen ja Katariina Kaitue.
– Oltuani Kansallisessa 15 vuotta tuli olo, että olisipa kiva näytellä kameran edessä. Aloin mennä sitä ajatusta kohti, ja sillä tiellä yhä olen, Antti toteaa.

Parina viime vuotena Antti on nähty lukuisissa elokuvissa ja tv-sarjoissa, kuten Kansan vihollinen, Syke, M/S Romantic ja Täydellinen joulu. Luusuaniemi työskentelee myös Nelonen Median kotimaisten elokuvien päällikkönä ja järjestää vuosittaisia Red Carpet -elokuvafestivaaleja.
Antista on mahtavaa, jos hänen uransa näyttää ulospäin menestyksekkäältä. Itse hän ei ajattele menestystä, vaan tuntee kiitollisuutta mahdollisuudesta tehdä töitä hyvien ihmisten kanssa.
– Tässä ammatissa on aina aloitettava nollasta riippumatta siitä, kuinka paljon uraa on takana. Juuri se tekee työstä kiinnostavan ja koukuttavan, Antti sanoo.
MTV: Salatut elämät -tähti jätti sarjan yllättäen
Sami Hedberg kommentoi Tähdet tähdet -shokkipudotustaan: "Olen todella pettynyt"