Katso logo

Näkövammainen Sonja kertoo vaikeista vuosistaan tv:ssä – ”Olin tosi paljon tosi kännissä”

Näkövammainen Sonja kertoo vaikeista vuosistaan tv:ssä – ”Olin tosi paljon tosi kännissä”
Tabu Sonja

Sonja muistelee Tabu-ohjelmassa, kuinka näkökyvyn lähteminen johti synkkiin vuosiin.

Mainos
Mainos päättyy

Pekka Strangin juontamassa Tabu-ohjelmassa nauretaan asioille, joista on totuttu puhumaan vain vakavaan sävyyn. Sarjan kolmannen jakson teemana 12.5. on näkövammaisuus.

Jaksoissa on humorististen stand up -osuuksien lisäksi vakavahenkisempiä haastatteluita. Kolmannessa osan yksi päähenkilöistä, Sonja, kertoo vaikeista ajoista, kun sai kuulla diagnoosistaan.

– Olin varmaan muutenkin aika synkissä vesissä silloin nuorena. Miten sen nyt sanoisi nätisti? Ei voi sanoa, ettenkö olisi halunnut koskaan syntyä, mutta ei minua silloin kiinnostanut olla elossakaan silloin, Sonja kertoo.

– Ensimmäiset kolme vuotta diagnoosista olivat ihan perseestä. Lääkitsin itseäni todella paljon alkoholilla. Olin tosi paljon tosi kännissä, Sonja muistelee.

Mainos
Mainos päättyy

Sonja pohti tuolloin, että kelpaako hän mihinkään tai kellekään. Myöhemmin jaksossa Sonja kertoo, kuinka asennoituminen alkoi muuttua.

– Väitän, että tilanteen parantuminen lähti silloisen tyttöystäväni sanoista. Olimme humalassa jossain ja valitin taas, kuinka kurjaa elämä on. Että voisipa vain tappaa itsensä, Sonja muistelee.

– Hän huusi takaisin, että ”no tapa itsesi!”. Ei tietenkään kannata kellekään sanoa niin, mutta minun kohdallani se aiheutti sen, että tajusin, etten edes oikeasi halua tappaa itseäni, Sonja pohdiskelee.

Jaksossa myös näkövammaiset Tessa, Maarit, Vellu ja Heikki kertovat omat tarinansa.

Tabun jakso Näkövammaiset MTV3:lla ja MTV Katsomossa 12. toukokuuta.

Mainos
Mainos päättyy
Ladataan