Näkökulma: Tästä syystä Janne Kataja on yksi maamme kiinnostavimmista esiintyjistä – eikä vähiten bakteerikammonsa vuoksi

Janne Kataja, kuvaaja Hannu Pyyhtiä ja äänittäjä Sami Auru heittäytyvät suomalaisten vieraanvaraisuuden armoille Maikkarin Kuokkavieras Kataja -sarjassa. Kolmikko jätetään oman onnensa nojaan jollekin suomalaiselle paikkakunnalle, ja 42 tunnin ajan heidän ainoa turvansa on paikallisten avuliaisuus.
Pidin Kuokkavieraan ideasta jo vuonna 2016, kun se ensimmäisen kerran näki päivänvalon. Tapahtumien täydellinen ennakoimattomuus, kolmikon ongelmanratkaisukyky ja aidot kohtaamiset ihmisten kanssa saavat sen toimimaan monella eri tasolla. Ohjelman seuraaminen on jännittävää, hauskaa ja vähän jopa piinallista. Syvällinenkin taso löytyy keskustelujen kautta.
Lisäksi vaihtuvat maisemat ja kotimaiset kohteet tuovat kokemukseen myös matkailullisia elementtejä. Siitäkin tykkään, että television tekemisessä olennaiset henkilöt, kuvaaja ja äänittäjä pääsevät kuviin ja se tv-työn ydin, tiimihenki ja yhteistyö nousevat katsojallekin esiin.
Sen enempää jaksojen sisältöjä kommentoimatta - koska jokaisen kannattaa ne itse katsoa - pitää todeta, että Janne Kataja on tässä ohjelmassa omimmillaan. Kuukausi-pari sitten Jannen kanssa puhelimessa ihan niitä näitä jutellessa Janne totesi, että nyt kannattaa Kuokkavierasta katsoa, koska hän uskoo että siitä pitäisin. Ja oikeassa oli.
Näkökulma: Miksi samat naamat juontavat kaikki tv-ohjelmat? – Siihen on hyvä selitys

Kuokkavieras on Jannelle ihan varmistettujenkin tietojen mukaan se läheisin ja varmasti myös yksi tärkeimmistä lukuisten tv-töidensä joukosta. Yleensä jo se viestii, että ohjelma on onnistunut. Janne sanoi, että hauskinta tekemisessä on juuri se, ettei tiimi oikeasti tiedä yhtään mitä vastaan tulee, sillä ohjelmassa ei ole kohdepaikkakunnan lisäksi mitään ennalta sovittua tai suunniteltua.
Jannen kanssa muutamaan otteeseen työskennelleenä voin todeta, että uteliaisuus on miehen luonteenpiirteistä yksi hallitsevimpia. Siksi Kuokkavieras on kuin Jannelle räätälöity. On myös mahtavaa, että tuotanto ottaa riskejä ja luottaa siihen, että jaksoihin tulee sisältöä - että ihmiset päästävät kolmikon vaikka kotiinsa yöpymään. Suomalainen televisio tarvitsee juuri tällaista. Ennakkoluulotonta, aitoa ja riskiin nojaavaa tekemistä. Ja tekijöitä, jotka uskaltautuvat tähän.
Janne Katajaa on vertailtu lupsakkuudessaan Kari Salmelaiseen, jonka jalanjäljissä Janne jatkoikin Napakympin veturin pestiä uudessa versiossa, ja koomikoista vertailua on suoritettu milloin kehenkin.
Paitsi lahjakkuutensa niin kaikenlaisten omalaatuisten luonteenpiirteidensä ja taipumustensa (ruokafobiat, bakteerikammo, superanalyyttisuus, veijarimaisuus, positiivinen hulluus, taito sopeutua mihin tahansa tilanteeseen jne.) summana Janne on eräs maamme kiinnostavimmista esiintyjistä. Hän on kuten ohjelmansa kuokkavieras - aito sanan varsinaisessa merkityksessä.
Kuokkavieras Kataja MTV3-kanavalla maanantaisin klo 20.00.
