Näkökulma: Tämän vuoksi Heikki Silvennoinen oli komiikan mestari

Joulukuun 18. päivä 2024 kuultiin suru-uutinen, että näyttelijä-muusikko Heikki Silvennoinen on kuollut. Tieto ravisteli varmasti isoa osaa suomalaisista.

Silvennoinen oli lahjakas monella alalla, mutta yhtenä suurimpana muistona jäävät hänen poikkeukselliset kykynsä koomikkona. Ystävien kanssa synnytetty Kummeli on jo selkeä käsite ja instituutio suomalaisessa kulttuuriperimässä samalla tavalla kuin Uuno Turhapuro ja Pulttibois.

Silvennoisen huumorin lähde oli syvällä sisimmässä. Tarinat kertovat, kuinka jo vuosia ennen Kummelin syntysanoja Silvennoinen kehitteli erilaisia hassuja hahmoja ja vitsejä pitkillä keikkamatkoilla. Lopulta niitä alettiin kerätä sketsien muotoon Kummeli-tv-sarjassa.

Yli 30 vuoden Kummeli-historiassa on vilahdellut myös pätkiä, jotka eivät nykyajan tiukimman katsonnan alla ole kovinkaan poliittisesti korrekteja. Se ei ole menoa hidastanut. Joitain pieniä kohuja ja poistoja on tapahtunut, mutta Silvennoista ei ole näkynyt selittelemässä tai pahoittelemassa huumoriaan. Ottakaa tai jättäkää. Ja vaikka alkoholi oli jo jäänyt, niin Silvennoisen huumorissa se näkyi myöhemminkin. Kyseessä ei ollut mikään mörkö, eikä hän sensuroinut itseäänkään. Myös tämänvuotinen elämäkerta Heikki Silvennoinen – Nousut ja laskut on kursailematonta tilitystä eletystä elämästä.

Lähipiiri on jo ehtinyt muistella, kuinka Silvennoinen halusi itse nimenomaan tuoda iloa kaikille ja kuinka myös työn kuului olla kivaa. Haastattelin itsekin miestä muutamia kertoja, ja jos en nyt suoranaisesti ääneen nauranut, niin miehen seurassa hykerrytti koko ajan. Kyseessä oli aidosti hauska mies.

Heikki Silvennoinen oli siis komiikassaan selkeän omaehtoinen, eikä hänen huumoriaan saneltu ulkoa päin. Tästä kertoo sekin, että keskeisen tuotantonsa hän teki itse ideoiden ja kirjoittaen rakkaiden Kummeli-ryhmäläisten kanssa. Ensi vuoden puolella on luvassa vielä yksi hengentuote, Ruudun ja Nelosen Kummeli esittää: Mökkinaapurit. Mestari ystävineen teki loppuun asti persoonallista, anteeksipyytelemätöntä, oivaltavaa, rohkeaa ja ennen kaikkea hauskaa komiikkaa.

Muusikkous näkyi ja kuului monin paikoin Silvennoisen huumoria. Ja kun käsiin konkreettisesti saatiin kitara ja eteen mikrofoni, niin sielu laitettiin täysillä peliin toisella, monesti melankolisen tunteikkaalla tavalla. Persoonassa oli syvyyttä. Lepää rauhassa, Heikki Silvennoinen.