Näkökulma: Rikkaissa ja rahattomissa pitää olla oikeasti rikkaita

Televisiossa on ainakin yksi ohjelmaformaatti, jonka soisin jatkuvan vielä pitkään jopa siitä huolimatta, että se on alkanut osoittamaan pieniä väsymyksen merkkejä. Kyseessä on Nelosen Rikkaat ja rahattomat, joka edustaa hyvän mielen tosi-tv:tä parhaimmillaan. Kiteytetysti ohjelman idea on, että rikkaat ja köy-, anteeksi rahattomat, ihmiset kokeilevat toistensa elämää viikon ajan.
Ohjelma lämmittää mieltä monella tavalla. Ennen kaikkea on kiva nähdä, että vähävaraiset ihmiset pääsevät edes viikoksi syömään hyvin ja porskuttamaan muutenkin luksuksen pariin muiden rahoilla. Jos jakson lopussa rahakas vaihtoperhe vielä muistaa köy-, anteeksi rahatonta, jollain bonus-lahjalla, katsojalle jää vieläkin parempi mieli. Mieleen on jäänyt erityisesti eräällä kaudella salkullisen rahaa iäkkäälle vaihtoparilleen lahjoittanut Henry Aflecht.
Samalla kuitenkin toivon, ettei tällainen, etenkään näin suoraviivainen, loppulahjonta muutu itsestäänselvyydeksi tai vakioelementiksi ohjelmassa. On parempi, että loppulahja tulee yllätyksenä ja on jotain, joka auttaa vaihtoparia eteenpäin kohti tämän omaa unelmaa ja mahdollisesti omalla työllä saavutettua parempaa elintasoa. Koska vaikka en itsekään lottovoitosta varsinaisesti kieltäytyisi, niin itse fantasioin mieluummin jollain omalla (mieluiten luovalla ja ehdottomasti laillisella) toiminnalla saavutetusta rikastumisesta.
Ohjelmaa katsoessa iloitsen kuitenkin myös rikkaiden puolesta. Ainakin silloin, jos vaihtoviikko näyttää oikeasti avaavan heidän silmiään sille todellisuudelle, jossa jotkut vähemmän onnekkaat ihmiset joutuvat elämään. Empatian ja ymmärryksen kautta maailma kehittyy paremmaksi paikaksi. Tämän takia olisikin tärkeää löytää ohjelmaan vaihtopareja, joiden elintasokuilu on mahdollisimman leveä.
Ohjelmaa onkin kritisoitu vitsaillen sillä, että välillä on vaikea tajuta, kuka ohjelmassa on rikas ja kuka rahaton. Ihan oikea ongelma on, että jaksoista tulee varsin tylsiä, jos rahattomille ei irtoa kunnon viikkobudjettia – tai jos he panttaavat saamiaan rahojaan ohjelman ulkopuolella tehtäviin hankintoihin, kuten kollegani ehti jo epäillä erään tylsän jakson katsottuaan. Ei riitä, että ohjelmassa nähdään vauraita ja vähävaraisia – pitää olla oikeasti rikkaita ja rahattomia!
Rikkaat ja rahattomat Nelosella keskiviikkoisin kello 20.
Lisää samalta kirjoittajalta: Näkökulma: Televisiosarjoilla ei voi todistaa ufojen olemassaoloa, mutta kyllä ne miettimään panevat