Katso logo

Näkökulma: Painkiller on raadollinen ja ärsyttävä sarja, joka kutittaa katsojaa sieltä mistä pitääkin

Näkökulma: Painkiller on raadollinen ja ärsyttävä sarja, joka kutittaa katsojaa sieltä mistä pitääkin

Oxycontinia on Suomessakin määrätty esimerkiksi syövän aiheuttamien kipujen hoitoon, kirjoittaa Katson kolumnisti Jupe Tuomola.

Mainos
Mainos päättyy

Painkiller on legendaarisen Judas Priest heavy metal -orkesterin vuonna 1990 ilmestynyt albumi sekä Netflixin uusi, Yhdysvaltain opioidikriisin dramatisoitu minisarja. Katsoin kuusiosaisen teoksen kokonaan viikonloppuna, koska se tempaisi mukaansa alkuminuuteiltaan lähtien.

Painkiller kuvaa Pohjois-Amerikkaa 1990-luvun lopulta lähtien kuohuttanutta lääkekuolemakriisiä, joka rakentui pitkälti opioidipohjaisen oxycontin-särkylääkkeen ympärille.

Oxycontinia on Suomessakin määrätty esimerkiksi syövän aiheuttamien kipujen hoitoon. Lisäksi se esiintyy kotimaisessa huumausainetutkinnassa usein, sillä kipulääkkeen on todettu olevan vahvasti addiktoiva ja toimivan käytännössä heroiininkaltaisesti pillerin muodossa. Amerikassa käytön on arvioitu vieneen hengen sadoiltatuhansilta ihmisiltä.

Tässä ovat LOVEn uudet juontajat

Mainos
Mainos päättyy
Näkökulma: Painkiller on raadollinen ja ärsyttävä sarja, joka kutittaa katsojaa sieltä mistä pitääkin

Painkiller rakentuu näin ollen surullisille pohjille, ja sarja tarkastelee asiaa muutamasta varsin onnistuneesta näkökulmasta. Ensimmäisenä näkökulmana nähdään kertojan, eli syyttäjänvirastossa työskentelevän Edie Flowersin (Uzo Aduba), jonka veli istuu linnassa huumekaupoista. Toisena onnettomuuden seurauksena kroonisesta kivusta kärsivän ja Oxycontiniin koukuttuvan autokorjaaja Glen Krygerin (Taylor Kitsch) näkökulmasta.

Sarjan suuri teema on lääketehtaiden valta yhteiskunnassa ja siksi kolmatta näkövinkkeliä tarjoillaan lääketehdas Purdue Pharman häikäilemättömän pomon Richard Sacklerin  (Matthew Broderick) silmien takaa. Sackler oli Oxycontinin liikkeellepaneva voima ja myös oikeassa elämässä hahmo, joka yrityksen myöhemmissä oikeustaisteluissa pystyi vallallaan taituroimaan Purdue-tehtaan suhteellisen kuiville. Tosin karma iski myöhemmin ja miljardeja pelkällä Oxycontinilla tienannut yritys on satojen oikeusjuttujen tiimoilta nyttemmin vaikeuksissa. 

Maajussit jännittävät kirjeitä – Ville saa jättimäisen yllätyksen: "Onko mennyt väärään osoitteeseen?"

Matthew Broderick tähdittää Painkiller-sarjaa Purdue Pharma -yhtiön pomona.
Matthew Broderick tähdittää Painkiller-sarjaa Purdue Pharma -yhtiön pomona.

Neljättä näkökulmaa edustaa West Duchovneyn näyttelevä Shannon Schaeffer, joka kollegoineen on eräänlainen lääkefeissari, lääkäreitä kaikin keinoin manipuloiva Vuittoniin pukeutuva farmasiaedustaja. Purduen ideologiaan kuului värvätä nuoria, viehättäviä ja helposti manipuloitavia lääke-edustajia isolla palkalla. Heidän tehtävänsä oli ylipuhua lääkäreitä määräämään oxycontinia järjettömiä määriä potilailleen. 

Mainittakoon tässä kohtaa, että oxycontinin riippuvuutta aiheuttavia tekijöitä selkeästi vähäteltiin ja niistä jopa valehdeltiin. Lääkäreillä oli kuitenkin matala kynnys määrätä ainetta, koska yhtiö oli onnistunut saamaan myös FDA:n (Yhdysvaltain elintarvike- ja lääkevirasto) hyväksynnän.

Mainos
Mainos päättyy

Huomasitko? Sarah Jessica Parkerin kissa pääsi And just like that... -sarjaan – tähti paljasti hauskan yksityiskohdan

Purduen vallasta, häikäilemättömyydestä ja piittaamattomuudesta kärsivät tänäkin päivänä sadattuhannet amerikkalaisperheet. Siksi Painkillerissä toimiikin varsin hienosti jokaisen jakson alku, jossa aidosti läheisensä Oxycontinille menettänyt henkilö kertoo tarinansa.

Painkiller on raadollinen ja ärsyttävä sarja, joka kutittaa katsojaa sieltä mistä pitääkin: oikeudentajua, empatiaa ja vihaa säätelevästä hermostosta, jos sellaista on olemassa. 

Mainos
Mainos päättyy
Ladataan