Katso logo

Näkökulma: Olisin maailman huonoin tosi-tv-tähti – BB-koeasukkaaksi pääseminen avasi silmäni realityn rankkuudelle

Big Brother Suomi
Mainos
Mainos päättyy

Ennen tätä viikkoa minulla on ollut rehellisesti hieman vähättelevä asenne Big Brotherissa mukana olevia asukkaita kohtaan. Olen ajatellut mielessäni, että eihän tuo ole homma eikä mikään. Kyllähän nyt kuka vaan voisi mieluummin hengailla kolme kuukautta talossa ja saada ruoat kuin Manulle illalliset. Eihän heidän tarvitse juosta oravanpyörässä ja hoitaa arkisia asioita. Heidän elämänsä on suorastaan helppoa, ajattelin. 

Tällaiset asukkaat muuttavat Big Brother -taloon: mukana seksityöläinen ja tasa-arvokriitikko

Pääsin kokeilemaan 30 tunniksi, minkälaista ohjelmassa oleminen on koeasukkaan roolissa. Meitä koskivat täysin samat säännöt kuin asukkaita. Emme esimerkiksi saaneet olla yhteyksissä ulkomaailmaan, eikä meillä ollut ajantajusta tietoakaan. 

Pelkoni ennen taloon astumista olivat hyvin arkisia, kuten se, miten stressivatsani toimii ihmisjoukkion keskellä ja mitä jos emme saa ruokaa. Myös suljetun paikan kammo tykytti takaraivossani. 

Mainos
Mainos päättyy

Sain olla ensimmäinen koeasukas, joka asteli uutuuttaan kiiltävään taloon. Vaikka tiesin, ettei videomateriaali tule eetteristä ulos, alkoi jännitys kalvamaan mieltäni. Siinä hetkessä kävin monenlaista tunnetta mielessä jännityksestä pelkoon. En voi kuvitellakaan, mitä oikeat asukkaat käyvät siinä hetkessä läpi, sillä he jättävät oikeastikin ulkomaailman jopa kolmeksi kuukaudeksi taakseen. 

Kaikkien 11 koeasukkaan asteltua taloon aloimme lapsenomaisella innolla odottelemaan, mitä tapahtuu seuraavaksi. 

Ohjelmaa katsoessa usein ihmettelee, miten asukkaat ryhmäyntyvät niin nopeasti. Niin kävi myös meillä, eikä kiusallisia hiljaisuuksia ollut hetkeäkään. Hetkessä olimme yhtä suurta porukkaa ja hakeuduimme huomaamatta toistemme seuraan koko ajan. 

Koeasukkaina olivat myös vuoden 2019 BB:ssä mukana ollut, kolmanneksi kisassa tullut Helmeri Pirinen sekä Anu Puumalainen, jotka rakastuivat toisiinsa BB-talossa. Oli helpottavaa, kun oli joku, joka tiesi, miten talossa tulee käyttäytyä. Siitä huolimatta sain kokea nahoissani Big Brotherin valvovat silmät, sillä vain tunteja myöhemmin taloon astumisesta sain huomautuksen sääntörikkomuksista, sillä lepuuttelin silmiäni kuistilla. 

Pääsimme kokeilemaan myös isoveljen asettamaa tehtävää, jota mahdollisesti myös tulevat asukkaat pääsevät kokeilemaan. Olen huono kilpailemaan, sillä vihaan häviämistä. Ajattelin kuitenkin, etten vedä sitä tosissani, koska tämähän on nyt vaan tällaista leikkiä. Yhtäkkiä olinkin suunnittelemassa parini kanssa kilpailustrategiaa, joka ei tosin toiminut, sillä tipuimme ensimmäisenä pelistä pois. Mielessäni kihisi. 

Pääsimme testaamaan myös talon kaikki mukavuudet, ja isoveli hemmotteli meitä maukkailla ruoilla ja virvokkeilla. 

A
Anu Puumalainen ja Helmeri Pirinen pääsivät verestämään vuoden 2019 BB-muistoja 30 tunnin ajan uudessa BB-talossa. 
Mainos
Mainos päättyy

Olimme yhtä suurta porukkaa, ja elimme talon kanssa kuin kuherruskuukautta. ”Tämä on ihanaa ja haluamme olla täällä ainakin viikon”. Tuntui kuin olisin ystäväporukan kanssa mukavalla mökkireissulla. Löysimme yhteisen vitsin, joka liittyi erään julkisuuden henkilön seksinukkeen, ja sain nauraa vedet silmissä niin paljon, että meinasi itkettää. Vaikka meidät oli valittu taloon ilman mitään psykologisia testejä, mietin, miten olikin osattu yhdistää samanhenkiset ihmiset.

Ensimmäiset kuvat julki uudesta Big Brother -talosta – luvassa jotakin ennennäkemätöntä

Kupla alkoi kuitenkin pienissä erissä puhjeta sitä mukaa, kun väsymys alkoi painamaan mieltäni. Väsyneenä minusta tulee draamakuningatar, jonka käskyjä pitää totella. Yritin pinnistellä ja pitää tämän hirviön sisälläni. 

Yritin saada unta loisteputkivalojen loisteessa, melun keskellä makuuhuoneessa, jossa nukuttiin porukalla. Mielessäni kihisi, mutta pidin turpani tukossa. Lopulta en enää kestänyt ja nousin kuin hurrikaani sängyltä vessaan. ”Minä en kestä” huudahdin, ja kävelin dramaattisesti muiden ohi. 

Liekö ohjaamosta nähty mielipuolisuuteni tai sitten kello oli jo niin paljon, että isoveli käski lopulta meidät nukkumaan ja valot sammutettiin. Huokaisin helpotuksesta. 

Adrenaliini oli kuitenkin virkistänyt minut ja a cappella -yhtyeeltä kuulostava kuorsauskonsertti edesauttoi unta loistamaan poissaolollaan. 

Raivoni yltyi, ja mietin, miksi koskaan suostuin koeasukkaaksi. Ajattelin dramaattisesti, että tämän yön jälkeen en puhu huomenna kenellekään ja olen hiljaa koko päivän. Näin ympärilläni pimeydessä vain kameroiden vilkkuvat valot ja tuntui, että herkkä mieleni alkaa kohta sylttämään kuin VHS-kasetti. Luojan kiitos uni tuli kuitenkin lopulta silmään, ja aamulla heräsin jälleen omana itsenäni. 

Mainos
Mainos päättyy

Testiasukkaana olemisesta on nyt kulunut alle vuorokausi ja tuntuu, että pääni on edelleen pyörällä. 
Anu ja Helmeri kertoivat, että Big Brother on henkisesti hyvin rankka kokemus, ja nyt sen uskon, kun jo pelkässä yhdessä yössä mieleni alkaa praikailla.

Big Brotherin kaltaiseen tositelevisioon ei voi laittaa ketä tahansa, vaan asukkaat pistetään ennen valintaa tiukkaan seulaan ja varmistetaan, onko heistä henkisesti tulevaan. Todennäköisesti minä olisin tippunut niistä jo alkumetreillä.

Me katsojat emme näe, mitä asukkaiden päässä liikkuu päivien aikana ja sen jälkeen, kun he pääsevät talosta pois. On suorastaan kauheaa ajatella, että kaiken tämän lisäksi he joutuvat ottamaan vastaan mahdollisia soraääniä, joita ihmiset sivaltavat keskustelukanavilla. Pitää olla todella henkisesti vahva, että jaksaa tällaisen ryöpytyksen. 

Kaiken tämän lisäksi talossa pitäisi osata juonia ja tehdä liittoja. Tämä voisi sekoittaa entisestään herkkää mieltä. Myös meidän koeasukkaiden kesken tapahtui juonimista, tosin itse en olisi pystynyt siihen. 

Miltä tuntuisikaan, kun joku toinen kontrolloisi jopa kolme kuukautta sitä, miten menet nukkumaan ja milloin saat nukkua? Tällaiseen tarvitsee oikeat rautahermot, eikä nollasta sataan kiihtyviä draamahermoja. 

Kokemuksen jälkeen nostan hattua jokaiselle Big Brotherissa mukana olleelle ja pyydän anteeksi ajatuksiani, kun ajattelin, että eihän talossa oleminen ole homma eikä mikään. 
Ohjelmaformaatti yllätti minut totaalisesti rankkuudellaan. Olisin todennäköisesti maailman paskin tositelevisiotähti ja minut heivattaisiin ulos jo heti ensimmäisessä äänestyksessä.

Onnekseni saan katsoa uuden Big Brotherin tulevana sunnuntaina kotisohvaltani villasukat jalassa, ilman, että kukaan päättää milloin saan mennä nukkumaan. 

Big Brother Suomi Nelosella 4.9. alkaen. 

Mainos
Mainos päättyy
Ladataan