Näkökulma: Levyraadin pyhä ydin säilyi – ei pakonomaista vitsailua ja keskinäistä hekottelua

Levyraati tuntuu olevan nyt kaikkien huulilla. Oliko avausjakso tylsä, oliko liian korrektia menoa? Näkyivätkö rintakarvat, saako miehellä nykyään enää edes näkyä rintakarvat? Näitä ja monia muita tärkeitä asioita on pohdittu sosiaalisessa mediassa ja kahvipöydissä.

Yksi totuushan on se, että uudet tulemiset harvoin onnistuvat niin, että se kerää rajatonta hyväksyntää. Vanhan ja legendaarisen maineen synnyttämät odotukset ovat niin kovat, että niihin on lähes mahdotonta vastata kaikkia tyydyttävällä tavalla. Ja hienovaraisetkin muutokset formaatissa tuntuvat katsojista lähes pyhäinhäväistykseltä.

Levyraadilla on tosin takanaan jo useampikin uusi tuleminen, ja nyky-Suomen suurten massojen keskuudessa se klassisin vertailukohta lienee 1980-luvun niin sanottu kolmas, Jukka Virtasen vetämä versio. Siinä vaikuttivat myös ikoniset raatilaiset Pirkko Liinamaa ja Klaus Järvinen.

Tässä ovat Levyraadin ensimmäiset artistit – raatilaisina Anna Airola ja kodinkonemyyjä

Tämän kovan kolmikon rinnalla uusi juontaja ja uudet raatilaiset vaikuttavat helposti plääh-osastolta, vaikka tekisivät kuinka hyvää työtä. Kovin moni ei taidakaan juuri muistaa, mitä tapahtui sinällään pätevien Raakel Lignellin ja Ruben Stillerin vetämissä versioissa vuosituhannen alussa. Nyt aloittaneella Jenni Pääskysaaren ja kumppaneiden Levyraadilla olikin siis haastava tehtävä edessään.

Mutta menkäämme siihen viime lauantaina esitettyyn ensimmäiseen jaksoon. Pohjustin kirjoitustani ymmärtäväisesti, mutta jakson alussa nousi kylmä hiki, ja päällimmäisenä tuntemuksena oli vaivaantuneisuus.

Täytyy myöntää, että suoranaisena Levyraati-fanaatikkona luin jaksoa kuin piru Raamattua, mutta onhan se esimerkiksi nolon tuntuista, kun avausjakson vieraileva tavisraatilainen Ville Vesterinen oli joutunut turvautumaan verkon hakukoneen apuun saadakseen selville, millaisesta ohjelmasta ylipäänsä on kyse. No, tuoretta ja viatonta verta pitää varmaan saada mukaan.

Levyraati palaa! Muistatko kaikki nämä aiemmat Levyraati-juontajat?

Onneksi varsinainen biisien arviointi aloitettiin lähes parhaalla mahdollisella kappaleella, kun ääneen pääsi Ismo Alanko, joka on yksi Amorphis-kitaristi Tomi Koivusaaren tuoreen Bjørkø-sooloprojektin solisteista. Upean kappaleen aikana paljastui myös yksi uuden Levyraadin viehättävistä piirteistä: musiikkivideon sekaan ajetaan haavemaisina ristikuvina raatilaisten ilmeitä ja reaktioita studiosta. Tämä on hieno kikka!

Vakioraatilaisista parhaiten onnistui Asko Kallonen. Joissain nettikommenteissa häneltä on toivottu Idols-ajoilta tuttua armottomuutta ja kärkkäyttä, mutta minuun vetosivat hänen aidosti syväluotaavat ja silti lyhyeen tilaan mahdutetut analyysinsä. Niissä oli oikeaa asiaa, eikä pelkkää ”laulajalla oli hyvä ääni” -fiilistelyä.

Häneltä kuultiin kriittisiäkin äänenpainoja, ja sen vastapainona kehutkin tuntuvat uskottavilta. Ei ihme, että Kallonen on tehnyt menestyksekkään uran levy-yhtiöpomona. Hänellä on näkemystä, ja hän osaa sanoittaa sen. Toista vierailevaa raatilaista, näyttelijä Anna Airolaa oli muuten vain viihdyttävää kuunnella, kuten aina.

Hyvää oli myös se, mitä uusi Levyraati ei ollut. Eli ohjelman oli annettu olla leppoisasti etenevä kokonaisuus, jossa puheelle oli annettu tarpeeksi tilaa. Ei salamatykitystä, eikä myöskään pakonomaista vitsailua ja keskinäistä hekottelua. Siinä mielessä ohjelman pyhä ydin oli säilynyt.

Kallosen seesteisen olemuksen vastapainoksi saatiin toisen vakioraatilaisen, radiojuontaja Lina Schifferin hauskoja, omatekoisia arviointitermejä ja pirtsakkaa olemusta. En ole aina pitänyt avausjakson kolmannen vakioraatilaisen Mikko Kososen tietystä besserwisser-asenteesta, mutta nyt se toimi.

Ja ne kuuluisat rintakarvat! Ne tukivat Kososen pientä röyhkeyttä esiintymisessä. Kaudesta on kuulemma vielä muutama jakso kuvaamatta, joten toivottavasti Kosonen ei peitä rintakarvojaan loppujaksoissakaan – ainakaan yleisöpalautteen vuoksi. Kun media on täynnä niukka-asuisia naiskeikistelijöitä, niin on ainoastaan hyvää vastapainoa, että miehiset rintakarvat rehottavat oikein kunnolla.

Olin skeptinen, enkä katsonut paluun tehneen Levyraadin avausjaksoa edes niin sanotusti livenä, lineaarisen television lauantaiesityksenä, vaan myöhemmin suoratoistosta. Tulevana viikonloppuna korjaan virheen ja tykittelen täysillä. Kauan eläköön uusi Levyraati!

Levyraati MTV3:lla lauantaisin kello 21.00.