Näkökulma: Disney täyttää 100 vuotta, mutta taustalla kummittelevat miljoonatappiot ja kyseenalaiset toimitusjohtajat

Kuluneena kesänä Disney kärsi 900 miljoonan dollarin tappiot lippukassalla. Lisäksi nykyinen toimitusjohtaja ei ole ollut myötämielinen lakkoilevia työntekijöitä kohtaan, eikä aikoinaan Walt Disneykään, joka kutsui heitä kommunisteiksi.
Legendaarinen animaatio- ja elokuvayhtiö Walt Disney Company täyttää 16. lokakuuta 100 vuotta. Aloitteleva elokuvantekijä Walter Elias ”Walt” Disney (1901−1966) teki vuonna 1923 levityssopimuksen animaatiota ja eläviä näyttelijöitä yhdistelevistä komedioista, jotka perustuivat Liisa ihmemaassa -kirjoihin. Vuonna 1928 Mikki Hiiri teki ensiesiintymisensä lyhytelokuvassa Höyrylaiva Ville (Steamboat Willie) ja loppu on historiaa.
Disney toi animaatioelokuvat Hollywoodiin, voitti yhteensä 22 elokuva-alan Oscar-palkintoa ja perusti Kaliforniaan Disneyland-teemapuiston, joita on rakennettu myöhemmin Tokioon, Pariisiin, Hong Kongiin ja Shanghaihin. Itse olen käynyt Pariisin puistossa kahdesti ja se on kieltämättä satumainen paikka. Disneyn aloitteesta tehtiin vielä maailman suurin teemapuisto Disney World Floridaan. Tänä päivänä Disneyn omistukseen kuuluvat sekä Star Warsin että Marvelin elokuvat ja sarjat.
Lloyd Libiso hyppää Puoli seitsemän -ohjelman uudeksi juontajaksi: "Perhosia on vatsassa"
Kulunut vuosi ei ole kuitenkaan antanut Disney-yhtiölle aihetta juhlaan. Disney kärsi elokuvakesällä 2023 huimat 900 miljoonan dollarin tappiot lippukassoilla. ScreenRant-sivuston mukaan Pienen merenneidon live -action versio tuotti 250 miljoonan dollarin budjetilla 561 miljoonaa dollaria, Pixarin Elementals (200 milj. dollarin budjetti) 395 miljoonaa dollaria ja Indiana Jones and the Dial of Destiny (300 milj. dollarin budjetti) vaivaiset 356 miljoonaa dollaria. Tällä hetkellä elokuvateattereissa pyörii vielä samannimiseen Disneylandin kohteeseen perustuva Haunted Mansion, joka on tuottanut 150 miljoonan dollarin budjetilla vain 115 miljoonaa dollaria.

Mitä Disneyn pitäisi tehdä, että yhtiön kurssi lähtisi nousuun? Ensinnäkin pitäisi luopua animaatioelokuvien live action -versioista, joita kukaan ei ole pyytänyt. Disneyllä on tekeillä muun muassa näytellyt versiot Lumikista ja seitsemästä kääpiöstä, Bambista ja Vaianasta (Moana, 2016), jonka julkaisusta on kulunut vain seitsemän vuotta. Live-action -elokuvat eivät tuo mitään uutta jo valmiiksi hyviin elokuviin.
Loputtomien uusintaversioiden sijaan haluaisin nähdä uusia elokuvia uusilla tarinoilla ja hahmoilla. Tästä on lupaavia merkkejä, sillä Disneyn viimeisin animaatioelokuva Toive (Wish) vaikuttaa hyvältä. Animaatiotyyli näyttää perinteisemmältä ja maalaukselliselta, kuten menestyselokuvassa Spider-Man – Kohti hämähäkkiversumia (2018). Toive kertoo siitä, kuinka toivomustähti, jolle moni Disney-hahmo on esittänyt toiveensa, sai alkunsa. Elokuva saa ensi-iltansa 15. joulukuuta.

Uusien elokuvien lisäksi Disney voisi miettiä tarkemmin sitäkin, että keitä se ottaa yhtiöön johtoonsa. Nykyinen toimitusjohtaja Bob Iger osti Disneyn omistukseen Marvelin ja Star Warsin, mutta hänkään ei ole täydellinen. Iger piti esimerkiksi lakossa olleiden Hollywood-käsikirjoittajien -ja näyttelijöiden vaatimuksia paremmista palkoista epärealistina samalla, kun hän voi tienata itse vuoden 2023 aikana 27 miljoonaa dollaria (Variety) .

Ei yhtiön perustaja Walt Disneykään ollut mikään pyhimys. Hän muun muassa vastusti työntekijöidensä lakkoilua ja ammattiliiton perustamista, syytti heitä kommunisteiksi, vaati kaiken kunnian itselleen eikä halunnut, että Disneylandiin palkattaisiin tummaihoisia työntekijöitä.
Rasmus yritti itsemurhaa - seurauksena vankilatuomio ja 80 000 euron lasku
Tästä voi lukea lisää Neal Gablerin toimittamassa elämäkerrassa Walt Disney – Amerikkalaisuuden ikoni.