Näkökulma: Deittailun sitoutumiskammo yltää elokuvamaailmaankin
Voiko nykyajan deittimaailman sitoutumiskammo siirtyä myös elokuva- ja tv-kuluttamiseen?
Elokuvat ja tv-sarjat tarjoavat monelle ihmiselle mahdollisuuden eskapismiin. Mahdollisuuden paeta hetkeksi oman elämän pyörteistä ja oravanpyörän armottomuudesta.
Video: Näin Emma Thompson totutteli Suomen kylmyyteen.
Silti tänä päivänä tuntuu, että kaikkein vaikeinta on sitoutua. Ei ainoastaan ihmisiin tai projekteihin, vaan jopa kahden tunnin elokuvaan. Saatikka vaikka pian ensi-iltansa saavan, lähes kolmen ja puolen tunnin mittaisen uuden Avatar-elokuvan kaltaisiin megajärkäleisiin.
Toki poikkeuksiakin on, ja tämä voi olla täysin turhaa yleistämistä.
Kaksi tuntia on ikuisuus
Viime vuosien sosiaalisen median nopeatempoinen sisältö on heikentänyt ihmiskunnan keskittymiskykyä. Olen huomannut, että jos en ole varma, että elokuva tuo elämääni lisäarvoa, en saata antaa sille yli kahta tuntia elämästäni. Kahta tuntia. Se on melko lyhyt aika ihmiselämässä, mutta nykyajassa se tuntuu ikuisuudelta.
Elokuva on parhaimmillaan tunnemaailmaa järisyttävä kokemus. Oma elämänkatsomus voi avartua tuon reilun kahden tunnin aikana. Toisinaan se voi todellakin olla hukkaan heitettyä aikaa, jota ei takaisin saa.
Mutta miksi sen pitäisi olla ongelma? Suorituskeskeisessä yhteiskunnassa omat hetket tuntuvat olevan todella arvokkaita, ja kenties juuri siksi elokuvateatterit eivät enää täyty ensi-illoissa kuten ennen.
Suoratoistopalveluiden ylitse pursuava tarjonta on toinen tekijä. Omalla kohdallani tv-sarjoihin on helpompi sitoutua. Jaksot ovat lyhyempiä, ja jos ei aloitettu tekele nappaa, voi sen aina jättää kesken.
Sitoutumiskammo
Tätä sitoutumiskammoa voi verrata varmasti myös deittikulttuuriin. Aina voi olla jotain parempaa tarjolla. Harvemmin tämä kuitenkaan on totta.
Ehkä ongelma ei olekaan elokuvissa, vaan tavassamme suhtautua aikaan – ja keskittymiseen. Ehkäpä emme kaipaa lisää lyhyttä ja kevyttä sisältöä, vaan rohkeutta pysähtyä keskittymiskykyä kaipaavien teosten äärelle.
