Näin Love Is Blind: UK -sarjan pariskunnille kävi

Kolme pariskuntaa ei halunnut viedä suhdettaan seuraavalle tasolle.
Love Is Blind: UK on ollut yksi loppukesän puhuttaneimmista ohjelmailmiöistä.
Sarjasta on luotu vuosien saatossa omat versiot muun muassa Yhdysvalloissa, Meksikossa ja Ruotsissa. Tänä kesänä deittirealitysta päästiin näkemään myös Iso-Britannian kausi.
Ensimmäisellä tuotantokaudella seurattiin kuuden pariskunnan matkaa sopeista alttarille. Mukana olivat Catherine ja Freddie, Jasmine ja Bobby, Demi ja Ollie, Maria ja Tom, Sabrina ja Steven sekä Nicole ja Sam, joka lopulta vaihtui pitkäkutriseen Benaiahiin.
Catherine ja Freddie
Catherinen ja Freddien tie alkoi suloisesti ja monien silmiin pariskunta vaikutti lähes täydelliseltä. Hääpäivän lähestyessä parin rakkaus alkoi kuitenkin kupruilemaan, kun Freddie kertoi pettäneensä menneisyydessä nuoruuden kumppaniaan. Catherine kävi mielessään läpi monia eri vaihtoehtoja sille, olisiko pariskunnalla todella edessään onnistunut tulevaisuus. Alttarilla hän päätyi sanomaan Freddielle tahdon, mutta hautausurakoitsijana työskentelevä Freddie oli päätynyt jo toisenlaiseen lopputulemaan. Kieltäydyttään avioitumasta Catherinen kanssa, nainen syöksyi tilaisuudesta tiehensä itku kurkussaan.

Jasmine ja Bobby
Jasmine ja Bobby löysivät yhteisen sävelen sopeissa ja parin onneksi auvo jatkui myös ulkomaailmassa. Tuotantokauden aikana parin välillä nähtiin hyvin vähän kärhämää, joka antoikin varmuuden siitä, että kaksikko menisi suurella todennäköisyydellä naimisiin keskenään. Hääjuhlassa ei säästytty onnenkyyneliltä, kun pariskunta avioitui lähimmäistensä läsnäollessa. Jopa Jasminen äiti oli saapunut paikalle. Aikaisemmin hän oli heittänyt epäilyksillään kapuloita parin rattaisiin, mutta ei saanut tyttärensä parisuhdetta hajotettua.

Demi ja Ollie
Demi ja Ollie aiheuttivat kauden aikana häslinkiä, sillä sopeissa Ollie oli aluksi luonut yhteyden sekä Demin että Catherinen kanssa. Kun Ollie valitsi lopulta Demin, miehen aikaisempi vaiheilu ja epäselvyydet hänen ja Catherinen välillä hiersivät muiden osallistujien välejä keskenään. Vähitellen Demin ja Ollien yhteinen arki rauhoittui ja parin välille alkoi muodostua yhä vahvempi side. Alttarilla Demi kuitenkin yllätti kieltäytymällä avioliitosta Ollien kanssa. Ollie vaikutti Demin vastauksesta hämmentyneeltä, mutta lopulta tilanne päätyi sopuisaan halaukseen ja ymmärrykseen.

Maria ja Tom
Marian ja Tomin suhde alkoi hieman samankaltaisella saagalla kuin Demillä ja Olliella. Tom koki ihastuneensa kahteen naiseen, Mariaan ja Natashaan. Lopulta Tom päätyi kuitenkin valitsemaan Marian. Parin välillä oli selvästi sekä fyysistä että henkistä vetovoimaa ja heidän yhteinen Kreikan lomansa sujuikin mallikkaasti. Myöhemmin parin välille tuli kuitenkin kitkaa kulttuurillisten erojen vuoksi. Muslimiperheessä kasvanut Maria olisi kaivannut mieheltään enemmän esimerkiksi rahallista huolenpitoa. Alttarilla Tom teki lopulta päätöksen siitä, ettei hän ollut vielä valmis avioliittoon Marian kanssa, sillä he eivät olleet ehtineet keskustelemaan tulevaisuudestaan tarpeeksi.

Sabrina ja Steven
Sabrina ja Steven olivat tuotantokauden yksi hellyyttävimmistä pariskunnista. Rakastavaiset löysivät sopeissa nopeasti yhteisen sävelen ja toisensa viimein nähtyään myös fyysinen läheisyys tuntui kummastakin luentevalta. Steven matkusti jopa Irlantiin tapaamaan Sabrinan perhettä ja pyytämään tämän äidiltä tyttären kättä. Perheen pienistä epäilyksen siemenistä huolimatta Steven ja Sabrina saivat vakuutettua, että heidän välinen rakkautensa on totta. Häitä vietettiin onnellisissa tunnelmissa ja lopulta pariskunta saattoi kutsua toisiaan aviopuolisoiksi.

Nicole ja Benaiah
Nicole ja Benaiah meinasivat hukata toisensa juuri ratkaisevalla hetkellä, mutta lopulta kohtalo puuttui peliin. Nicole kihlautui aluksi Samin kanssa, mutta pian toisensa nähtyään pariskunta päätyi eroamaan. Nicole kertoi tehneensä virheen ja haluavansa yrittää suhdetta vielä Benaiahin kanssa. Benaiah suostui tapaamaan Nicolen ja kaikkien yllätykseksi tapaaminen päättyikin miehen kosintaan. Nicole vastasi myöntävästi ja pariskunta pääsi viettämään eloaan yhdessä. Vaikeuksia saapui kuitenkin aiheuttamaan Sam, joka kävi katkeroituneen Benaiahin kanssa kiivaan keskustelun yhteisessä illanvietossa. Sam ei saanut kuitenkaan rikottua Nicolen ja Benaiahin liittoa ja pariskunta pääsi lopulta naimisiin keskenään.
Tulevana maanantaina (26.8.) Netflixiin julkaistaan sarjan jälleennäkemisjakso, jossa osallistujat kertovat katsojille, mitä heidän elämäänsä kuuluu tällä hetkellä ja ketkä ovat esimerkiksi jatkaneet avioliittoaan.
