Näin alkaa Exitin päätökausi: orgioita, nöyryytystä ja liikaa ylimääräisiä tyyppejä
Sensaatiomaisen suosion ja sen myötä jopa Suomi-version saanut norjalaissarja Exit päättyy kolmoskauteen, jonka kaksi ensimmäistä jaksoa tulivat Yle Areenaan maaliskuun ensimmäisenä päivänä.
Kolmoskauden avaus on paitsi tuttuun tapaan provosoiva, niin paljastavakin. Greta Thunbergin kapitalismitaitoja mollaavana kertojaäänenä on Jeppe, jonka nähdään pian lentävän asuntonsa toisesta kerroksesta ikkunalasin läpi patiolle.
Sitten nähdään lisää välähdyksiä tulevasta: Adam karjuu pidätyssellissä, ja Hermione leikka itseltään sormea irti. Koska kyseessä on sarjan päätöskausi, katsoja voi vain arvailla, että porsaat ovat ehkä saamassa palkkansa.
Mutta ennen kuin päähenkilöt saavat ansionsa mukaan, meininki jatkuu tutulla röyhkeydellä. Ensimmäisessä jaksossa Adam tapaa nuoren kryptovaluuttaekspertin, jonka yhteistyötarjoukseen reagoi lähinnä gangsteripomon tavoin. Hän on myös hankkinut (rahalla tietenkin) kämppäkavereikseen kaksi pornotähtikaksosta, joiden kanssa viettää orgioiden huuruista elämää.
Edelleen lapsen saamisesta haaveileva exä Hermione käy hieromassa sovintoa, mutta Adam häätää naisen tylysti matkoihinsa. No, Hermionen vierailukaan ei ole vilpitön.
Henrik osallistuu vaimonsa Tominen kanssa pariterapiaan, mutta oikeastaan vain nöyryyttääkseen niin terapeuttia kuin vaimoaan.
Myös Jeppe haluaa eroon vaimostaan. Hän ottaakin aiemmin kellarissaan vankinaan pitämänsä vaimonsa rakastajan opetuslapsekseen ja yhteistyökumppanikseen ja lupaa tälle bonus-palkinnoksi oikeuden touhuta vaimonsa kanssa mitä mies ikinä haluaa. Jepen elämää varjostaa isän lähestyvä kuolema, jota Jeppe ei ole valmis hyväksymään. Kaiken lisäksi isä pyytää Jeppeä jouduttamaan kuolemaansa.
William on lavastanut kuolemansa ja seikkailee Marokossa, jossa ratsastaa julkeasti kamelilla hotellin aulaan. Päänelikosta vain Henrik tietää hänen olevan elossa, ja auttaa Williamia hoitelemaan raha-asioita Norjasta käsin. Pian kuitenkin myös Williamin leski kuulee totuuden miehestään, sillä Williamin velkojat ovat myös selville siitä, että William on elossa.
Kolmannessa kaudessa näyttää olevan myös yksi ongelma katsojan kannalta. Mukaan on tuotu joukko uusia hahmoja, jotka sekoittavat pakkaa ja tekevät sarjasta aiempaa sekavamman. Kolmoskauden avausjaksoa katsoi joka tapauksessa ensimmäisen vuorokauden aikana Areenasta lähes 50 000 katsojaa. Kakkosjaksolla katsojia olikin jo hieman vähemmän.
