
Munkkivuori ja Elämäni biisi olivat isoimmat Kultainen Venla -voittajat – katso koko lista
Kultainen Venla -palkinnot jaettiin vuoden 2022 tv-alan parhaimmistolle perjantaina 20.1.
Voittoisin tv-sarja gaalassa oli Jani Volasen ohjaama ja käsikirjoittama Munkkivuori, joka voitti parhaan draamasarjan Kultaisen Venlan, ja Volanen palkittiin myös parhaan ohjaajan ja käsikirjoittajan kategorioissa. Lisäksi Munkkivuoressa näyttelevä Laura Birn sai palkinnon parhaana sivuosanäyttelijänä.
Myös Elämäni biisi -ohjelma oli menestyksekäs. Se valittiin parhaaksi musiikkiviihdeohjelmaksi, ja sen juontaja Katja Ståhl parhaaksi juontajaksi. Juontajapalkinto jaettiin ensimmäistä kertaa. Lisäksi ohjaaja Petja Peltomaa palkittiin vuoden ohjaajana viihde, reality, events -kategoriassa.
Paras komediasarja oli Aikuiset, ja vuoden pääosanäyttelijän pystin vei sen päätähti Anna Airola.
Yleisö äänesti vuoden 2022 parhaaksi tv-ohjelmaksi Puoli seitsemän. Vuoden esiintyjäksi katsojat äänestivät Constantinos "Gogi" Mavromichaliksen.
Elämäntyöpalkito jaettiin toimittaja Helena Petäistölle.
Vuoden asiaohjelma- ja dokumenttisarja
Yle Perjantai-dokkarit (Yle Areena ja Yle TV1, Yle Uutis- ja ajankohtaistoiminta)
Vuoden keskusteluohjelma
Joonas Nordman Show, 3. kausi (MTV3, Yellow Film & TV)
Vuoden game show
Suurmestari, 3. kausi (MTV3, Rabbit Films)
Vuoden lifestyle-ohjelma
Kaaoksen kesyttäjät (MTV3, Rabbit Films)
Vuoden kilpailureality
Tanssii tähtien kanssa, 15. kausi (MTV3, Banijay Finland)
Vuoden seurantareality
Tytöt 18 (Yle Areena ja Yle TV2, Yle Luovat sisällöt ja media)
Vuoden musiikkiviihde
Elämäni Biisi, 4. kausi (Yle Areena ja Yle TV1, Yellow Film & TV)
Vuoden viihdeohjelma
Sohvaperunat, 14. kausi (Yle Areena ja Yle TV2, Endemol Shine Finland)
Vuoden event-ohjelma
UMK22 (Yle TV1 ja Yle Areena, Yle Luovat sisällöt ja media)

Vuoden juontaja
Katja Ståhl ohjelmasta Elämäni Biisi (Yle TV1 ja Yle Areena, Yellow Film & TV)
Vuoden ohjaaja (viihde, reality, events)
Petja Peltomaa ohjelmasta Elämäni Biisi (Yle TV1 ja Yle Areena, Yellow Film & TV)
Vuoden käsikirjoittaja (viihde, reality, events)
Marjo Vilkko ohjelmasta Kylmän sodan Suomi (Yle Areena ja Yle TV1, Intervisio)
Vuoden draamasarja
Munkkivuori (Elisa Viihde Viaplay, Rabbit Films)
Vuoden komediasarja
Aikuiset, 3. kausi (Yle Areena ja Yle TV1, Yellow Film & TV)
Vuoden pääosanäyttelijä
Anna Airola sarjasta Aikuiset, 3. kausi (Yle Areena ja Yle TV1, Yellow Film & TV)
Vuoden sivuosanäyttelijä
Laura Birn sarjasta Munkkivuori (Elisa Viihde Viaplay, Rabbit Films)
Jani Volanen jännittää uuden sarjansa vastaanottoa: ”Tämä voi mennä ihan penkin alle”
Vuoden käsikirjoittaja (fiktio)
Jani Volanen sarjasta Munkkivuori (Elisa Viihde Viaplay, Rabbit Films)
Vuoden ohjaaja (fiktio)
Jani Volanen sarjasta Munkkivuori (Elisa Viihde Viaplay, Rabbit Films)
Vuoden lasten- ja nuortenohjelma
HS Lasten Uutiset (Nelonen, Helsingin Sanomat)
Vuoden urheiluohjelma
Jääkiekon MM-kisat (MTV3 ja C More, MTV)
Vuoden uutis- ja ajankohtaisohjelma
MOT (Yle TV1 ja Yle Areena, Yle Uutis- ja ajankohtaistoiminta)