Muistatko vielä sarjan Tohtori tuli kaupunkiin? Näin kävi päätähdille sarjan jälkeen

Rakastettua draamasarjaa tähditti entinen Bond-tyttö.
Tohtori tuli kaupunkiin oli Suomessakin erittäin suosittu sarja 90-luvulla. Sarjaa tehtiin kaiken kaikkiaan kuusi kautta ja sitä esitettiin vuosina 1993–1998. Suomessa sarjaa esitti melkoisen tuoreeltaan MTV3 -kanava.
Sarja sijoittuu 1800-luvulle ja kertoo villin lännen kaupunkiin muuttavasta Michaela ”Mike” Quinnista ja hänen elämästään. Sarjan pääosaa Michaela Quinnia esitti Jane Seymour, 73, joka oli sarjan suurin tähti. Hänen tunnetuimpia roolejaan on Bond-tyttö Solitaire elokuvassa Elä ja anna toisten kuolla. Menestyssarjan jälkeen Jane on esiintynyt useissa elokuvissa ja televisio-ohjelmissa. Hän on myös kirjoittanut pari elämänhallintaopasta.

"Miken" suuri rakkaus myös kulisseissa
Lääkäri ”Miken” suurta rakkautta sarjassa esitti Joe Lando, 62. Pääparin kemia ei jäänyt katsojilta huomaamatta ja Jane onkin paljastanut, että kulisseissa kiehui kuuma, mutta lyhyt romanssi. Huomionarvoista sarjassa on se, että Joe teki lähes kaikki stunttinsa itse. Se auttoi miestä eläytymään rooliinsa ja hahmon tuntumaan todellisemmalta.
Sarjan jälkeen Joe on jatkanut näyttelemistä ja on esiintynyt muun muassa Kauniit ja rohkeat -sarjassa. Hän on myös palannut Jane Seymourin rinnalle elokuvissa Friendsgiving (2020) ja A Christmas Spark (2022).
Jane on julkaissu omalla Instagram-tilillä kuvan parista A Christmas Spark -elokuvan tiimoilta ja se on saanut fanit toivomaan jatko-osaa.
Saluunan omistajalle ei uutta hittiroolia
Hank Lawson oli sarjassa saluunanpitäjä, joka oli viettänyt lapsuutensa porttolassa. Hänen äitinsä oli yksi porttolan työntekijöistä. Hahmoa esitti näyttelijä William Shockley, 60, jolle rooli kuusi vuotta kestäneessä sarjassa oli kuin lahja. Hän on kertonut kiintyneensä hahmoonsa ja nauttineensa sen tekemisestä.
Sarjan jälkeen mies on tehnyt useita vierailuja. Listalta löytyvät muun muassa Nash Bridges ja NCIS: Los Angeles. Uralle ei ole tullut kuitenkaan yhtä suurta menestystä kuin Tohtori tuli kaupunkiin -sarja oli.
Sarjan adoptiolapsi jätti näyttelemisen

Michelan adoptiopoikaa Matthew Cooperia sarjassa näytteli Chad Allen, 50. Hän ehti tehdä jo pitkään töitä lapsinäyttelijänä ennen kuin hän sai roolin Tohtori tuli kaupunkiin -sarjasta. Mies ei jäänyt lepäämään laakereillaan vaan näytteli esimerkiksi sarjoissa NYPD Blue, Criminal Minds ja Dexter. Chad jätti näyttelemisen vuonna 2015 ja siirtyi kokonaan uudelle uralle. Hän valmistui psykologiksi vuonna 2022 ja suuntasi innoissaan kohti uutta ammattia.