Muistatko vielä Akin ja Turon kuolemattomat letkautukset? Yle ei enää suostu esittämään edesmenneen Antti Raivion tähdittämää sarjaa

11. elokuuta 2023 menehtyneen Antti Raivion tunnetuin roolityö oli Hymyhuulet-sketsiviihdesarjassa esiintynyt Aki, jonka aisapari oli Ville Virtasen näyttelemä Turo.
Aki ja Turo naurattivat Hymyhuulissa vuosina 1987–1988. Kiusanhenkinen Aki teki aina pilkkaa ystävästään Turosta, joka oli hiljainen ja kömpelö. Kumpikin oli sonnustautunut 1970-luvun tyylisiin asuihin ja peruukkeihin.
Raivio ja Virtanen käsikirjoittivat sketsinsä itse, ja heistä tuli sarjan suosituimmat hahmot. Varsinkin Akin hokemasta auts-töks-töks tuli lentävä lause, jolta ei kasarilla nuoruutensa elänyt voinut välttyä.
Muita Akin ja Turon kansaan vuosiksi tartuttamia letkautuksia olivat muun muassa lievä mopo, mutsis oli ja ehe ehe.
Suuren suosion siivittäminä Aki ja Turo julkaisivat albumin Lievä kantrihuijaus (1988) ja tekivät kiertueen The Hepamamas -bändinsä (Bluesshakers) kanssa. Heidän musiikkinsa sisälsi lähinnä 1960- ja 1970-luvun hittibiisejä, joihin he olivat tehneet omat sanat.
Hittikappaleita olivat muun muassa Mahtisonni (Gary Glitter: I'm The Leader Of The Gang) ja Jykevää on rakkaus (Dusty Springfield: I Only Want To Be With You). Levy myi välittömästi kultaa.
Näyttelijä Antti Raivio on kuollut
Antti Raivio tunnettiin paitsi näyttelijänä, myös ohjaajana, näytelmäkirjailijana ja dramaturgina. Hän oli perustamassa Q-teatteria vuonna 1990.
Hänen tunnetuin teoksensa on Skavabölen pojat, jonka hän käsikirjoitti ja ohjasi teatteriin. Näytelmästä tehtiin vuonna 2009 Zaida Bergrothin ohjaama elokuva, josta Raivio pokkasi Jussi-palkinnon käsikirjoituksesta.

Yle ei ole esittänyt Hymyhuulia enää vuoden 2018 jälkeen. Ylen mukaan ohjelmassa on rasistista sisältöä, jonka kaltaista ei enää tänä päivänä tehtäisi lainkaan, kuten esimerkiksi saamelaisia ja romaneja käsittelevät sketsit. Niitä näyttelivät Pirkka-Pekka Petelius ja Aake Kalliala, jotka veivät hahmot mukanaan myös myöhempiin sketsisarjoihinsa Pulttibois ja Manitbois.
Aake Kalliala kommentoi romani- ja saamelaissketsejään: ”Ei edelleenkään hävetä”
