MTV: Ensitreffit-Jenni unohti eron saman tien

Ensitreffit alttarilla -ohjelmassa nähty Jenni ei jäänyt murehtimaan päättynyttä liittoaan.
Jennin ja Jyrkin avioliitto päättyi Ensitreffit alttarilla -ohjelmassa Jennin tahdosta. Nyt hän kertoo MTV:n haastattelussa tämän hetken ajatuksistaan ja kuvioistaan.
Moni katsoja jäi ihmettelemään, miksi Jenni kertoi ensin halunneensa jatkaa liittoa mutta vain viikon kuluttua ilmoittikin Jyrkille eropäätöksestään. Hän kertoo MTV:n artikkelissa, ettei halunnut käydä erokeskustelua tv-kameroiden edessä.
Jenni kertoo olleensa ihastuneensa Jyrkiin aluksi, mutta tunne haihtui, kun ongelmat kasvoivat hänen mielestään liian suuriksi. Silti hän yritti saada suhdetta toimimaan.
– Halusi sen takia edes vähän maltillisesti seurata tilannetta, vaikka huonot puolet tulivat esille jo ensimmäisten päivien aikana. En missään nimessä halunnut heti silloin heittää hanskoja tiskiin. Yritin kyllä kaikkeni ja odotin, jos oma fiilis muuttuisi, Jenni kertoo.

Paljon puhuttua keskustelua oman talouden vakaudesta käytiin hänen mukaansa jo liiton alkupäivinä, ja se alkoi kalvaa jo tuolloin Jennin mieltä.
– Silloin tajusin, että tämä saattaa olla ensimmäinen kompastuskivemme. Avioliiton aikana minulla oli hyvin turvaton olo. Se oli pakko vain päättää.
Jenni kertoo haastattelunsa unohtaneensa eron hyvin nopeasti. Lopulta suhdetta kesti vain noin kuusi viikkoa.
– Se jäi sen verran lyhyemmäksi kokemukseksi, ja negatiiviset asiat olivat niin pinnalla, että päätös oli helppo, vaikka se ikävältä kuulostaakin. Totta kai harmittaa aiheuttaa toiselle paha mieli – ei se ollut missään nimessä tavoite. Mutta ei tarvinnut kasata itseään uudelleen, jos näin voi sanoa. Nopeasti pääsin takaisin arkirutiineihin.
Ensitreffit alttarilla katsottavissa MTV Katsomossa.