MTV: Ensitreffit alttarilla -parin shokkiuutinen: Avioero!

Matti ja Pauliina avioituivat Ensitreffit alttarilla -ohjelman tuoreimmalla kaudella.
Ensitreffit alttarilla -ohjelman viimeisimmällä kaudella avioituneet Matti ja Pauliina ovat ilmoittaneet eroavansa. Matti kertoi asiasta MTV Uutisille.
– Olemme päättäneet hakea yhdessä avioeroa. Mielessä on surua, mutta eniten tunnen kiitollisuutta tästä yhteisestä ajasta. Unelmoimme, heittäydyimme, tahdoimme, yritimme ja annoimme kaikkemme, Matti kertoo MTV:n Töllötuomareille.
– Ero tekee aina kipeää, mutta onneksi on hyvät ja lämpimät muistot, hän jatkaa.
Näin ollen kaikki kolme Ensitreffit alttarilla -paria ovat päättäneet suhteensa. Aiemmin on spekuloitu, voisiko Matin ja Pauliinan kaukosuhde koitua kohtaloksi. Matti näet asuu Helsingissä, eikä voi töidensä puolesta muuttaa Ouluun, jossa Pauliina asuu.
Pari oli kuitenkin hyvin rakastunut koko kauden ajan ja kertoi puhuneensa jo perheenlisäyksestäkin.
Julkisuus oli sekoittaa Ensitreffit alttarilla -Matin pään: "Onneksi havahduin"
