Milla Jovovich 50 vuotta – tältä hän näyttää nyt
Ukrainalaissyntyinen Hollywood-tähti viihtyy yhä catwalkilla.
Näyttelijä Milla Jovovich tekee yhä mallintöitä, vaikka elokuvaroolit pitävätkin viisikymppisen kaunottaren kiireisenä. Milla pongattiin vastikään catwalkilta Pariisin muotiviikoilta, jossa hän esitteli Miu Miun tulevaa kevätmallistoa.
Tänä vuonna Milla on ehtinyt kuvata peräti neljä elokuvaa, joista kaksi saa ensi-iltansa vuonna 2026. Joukossa on muun muassa Adrian Grunbergin (Rambo: Last Blood) ohjaama Protector, jossa Milla esittää kidnapattua tytärtään etsivää ex-sotilasta.
Suoratoistoon on puolestaan juuri saapunut Millan ja Dave Bautistan tähdittämä toimintaseikkailu In the Lost Lands, joka perustuu Game of Thrones -kirjailija George R. R. Martinin novelliin.
Elokuvan brittiläissyntyinen ohjaaja Paul W.S. Anderson avioitui Millan kanssa elokuussa 2009. Pariskunta on tehnyt yhdessä yhdeksän pitkää elokuvaa vuoden 2002 Resident Evil -kauhutoimintahitistä lähtien. Yhteisten elokuvien lisäksi parilla on kolme yhteistä lasta.
Kouluvuodet jättivät arvet
Milla syntyi entisen Neuvostoliiton alueella Kiovassa, Ukrainassa 17. joulukuuta 1975. Hän muutti vanhempiensa kanssa viisivuotiaana Lontooseen ja lopulta Los Angelesiin, jossa hän varttui vanhempien erottua näyttelijä-äitinsä kanssa.
Millan kouluvuodet olivat rankkoja, sillä häntä kiusattiin neuvostotaustan vuoksi, mikä jätti häneen syvät arvet. Milla on myös kertonut käyttäneensä huumeita, tehneensä luottokorttipetoksia sekä osallistuneensa vandalismiin ystäviensä kanssa.
Kaikki muuttui, kun Milla solmi ensimmäisen mallisopimuksensa vasta 12-vuotiaana. Vuoteen 2004 mennessä Milla oli esiintynyt yli sadan lehden kannessa ja tienannut yli kymmenen miljoonaa dollaria, mikä teki hänestä siihen asti maailman kovapalkkaisimman supermallin.
Millan läpimurto näyttelijänä tapahtui Luc Bessonin ohjaamassa tieteisseikkailussa The Fifth Element – puuttuva tekijä, joka sai ensi-iltansa Cannesin elokuvajuhlilla 1997. Samana vuonna Besson ja Milla menivät myös naimisiin, mutta erosivat jo vuonna 2000, pian elokuvan Jeanne d’Arc valmistumisen jälkeen.
Millan ura elokuvissa on jatkunut tasaisena jo 30 vuotta, jonka aikana hänet on totuttu näkemään erityisesti kovapintaisena toimintasankarina. Näyttelemisen ja mallintöiden ohella Milla on julkaissut myös kaksi studioalbumia sekä oman vaatemalliston.
