Mikael Gabrielin ja Nublun UMK-kappale julki – näin erikoinen yhteistyö sai alkunsa
Mikael Gabriel x nublu -duon UMK-kisakappale julkaistiin 19. tammikuuta.
Uuden musiikin kilpailun artistit Mikael Gabriel ja virolainen Nublu julkaisivat 19. tammikuuta kisabiisinsä Vox populi.
Mikael Gabriel julkaisi vuonna 2010 debyyttialbuminsa Pohjosen poika. Vuoden 2015 Versus-albumin singlet rikkoivat suoratoistoennätyksiä. Artisti pokkasi vuonna 2017 vuoden miessolisti Emma-palkinnon. Samana vuonna hän osallistui myös Vain elämää -ohjelmaan.
– Työni varsinainen tarkoitus kulminoituu niihin viesteihin ihmisiltä, missä he kertovat musiikkini saaneen heidät itkemään, nauramaan tai auttaneen heidät vaikeiden aikojen läpi, Gabriel kertoo Ylen tiedotteessa.
Nublu nousi vuonna 2020 Viron rap-ilmiöksi, kun hänet palkittiin Viron vuoden artistina. Samana vuonna julkaistiin Mikaelin ja Nublun yhteiskappale Universum, joka nousi nopeasti molempien maiden kuunnelluimmaksi kappaleeksi Spotifyssa.
– Rajojen ylittäminen eri maiden artistien kanssa ilmentää musiikin todellista henkeä, ja minulle se on taiteellisen ilmaisun huippu, Nublu kuvailee Ylen tiedotteessa.
Mikael ja Nublu löysivät toisensa sosiaalisen median kautta. Mikael oli kuullut Nublusta, muttei tiennyt mitään vironkielisestä rap-musiikista. Mikael kertoo olleensa ennakkoluuloinen, mutta kuullessaan Nublun materiaalia käsitys muuttui täysin.
– Kuultuani biisin Für oksana lähetin Nublulle siltä seisomalta viestin ja ehdotin yhteistyötä, Mikael muistelee.
Siitä syntyi Mikael Gabriel x nublu. Nublun positiivinen ja spontaani elämänasenne ovat tehneet vaikutuksen suomalaiseen artistiin.
– Hänen lähestymistapansa elämään leikkikenttänä, jota ei pidä ottaa liian vakavasti, on saanut minut omaksumaan positiivisemman ja luovemman elämänasenteen, Mikael sanoo.
Yhteistyö toisen rap-artistin kanssa on Nublulle edelleen uutta ja opettavaista.
– Opin niin paljon seuraamalla Mikaelin tekemistä, sillä hän on ollut alalla kohta lähes kaksi vuosikymmentä. Tämä on hyvin erityistä minulle, hän sanoo.
Nublun ura alkoi yliopiston asuntolassa. Äidilta lahjana saatu MacBook sisälsi valmiiksi asennetun musiikinteko-ohjelma GarageBandin. Hetken mielijohteesta Youtubeen jaettu kappale keräsi tuhansia kuuntelukertoja.
Nublu alkoi saada tarjouksia tuottajilta, mutta muusikon ura vaikutti kaukaiselta ajatukselta. Rap-genren lyriikat ja rap-kulttuuri tuntuivat vierailta. Nublu välttää tietoisesti musiikissa hiphop-kulttuuriin liitettyjä konflikteja ja riitelyä. Hän toivookin, että hänen musiikkinsa ei sulje ketään pois.
– Haluan tuoda musiikkiini monitasoisuutta, ja olen ylpeä inklusiivisemman ja harkitsevamman ilmaisun käyttämisestä hip hopissa, Nublu kuvailee.
Sini Sabotagen UMK-kisabiisi jakaa mielipiteitä – verrataan Antti Tuiskuun
Mikael kiinnostus rap-musiikkia kohtaan alkoi puolestaan hyvin varhaisessa vaiheessa. Se toi lapsuudessa huostaanotetulle artistille voimaa ja lohtua. Ensimmäinen kappale julkaistiin Helsingin kaupungin nuorisoasiainkeskuksen levy-yhtiön kautta. Tuohon aikaan Mikael käytti artistinimeä Ironia.
– Lähdimme Hietaniemen rannalle soittamaan kappalettani. Kävelin mankan kanssa ihmiseltä toiselle ja kerroin, että tässä soi Suomen paras biisi ja että minusta tulee Suomen paras räppäri, Mikael naurahtaa.
Nublu ja Mikael kuvaavat tärkeimmäksi asiaksi sitä, miten saavat musiikillaan luotua yhteyden muihin ihmisiin.
Mikaelin vapaa-aika kuuluu musiikin, golfin ja perheen kanssa. Sinkkuelämää viettävä Nublu puolestaan matkustelee ympäri maailmaa.
Miesten mukaan Vox populi kertoo siitä, kuinka polarisoidussa julkisessa keskustelussa on välillä vaikea hahmottaa, mikä on totta ja mikä ei. He kertovat biisin olevan ajankohtainen nykymaailmassa, joka on täynnä populismia ja omaa totuuttaan paasaavia ihmisiä.
– Biisi käsittelee poliittisia ja kulttuurisia jakolinjoja sanoen, että meillä kaikilla on oikeus mielipiteeseemme, mutta se ei tee niistä välttämättä todenmukaisia. Kaikkien tulisi käyttää ääntään, mutta samaan aikaan muistaa, että lopulta sinua tullaan arvostelemaan joka tapauksessa, Mikael kertoo.
Mikael on vuosia sitten kysynyt UMK:n Instagram-postauksen kommenttikentässä, pitäisikö hänen hakea mukaan kisaan. Artisti sai kannustavaa palautetta.
– Meille tavoite ei ole vain osallistua Euroviisuihin, vaan voittaa koko kilpailu, artistit sanovat.
– Uskon, että jos edustaisin Suomea Euroviisuissa, virolaiset suhtautuisivat siihen hyvin myönteisesti. Suomalaiset ja virolaiset ymmärtävät syvän siteen maidemme välillä, Nublu pohtii.
UMK 10. tammikuuta Yle Areenassa ja TV1-kanavalla.
