Mikael Gabriel ja virolainen Nublu ovat läheisiä: "Rakastuin saman tien"
Nublu opiskeli journalismia, mutta opinnot saivat jäädä jättisuosion myötä.
Mikael Gabrielin sekä virolaisräppäri Nublun UMK-kilpailubiisi Vox populi julkaistiin tänään (19.1.).
Mikael kertoo, että hän sai alun perin kuulla Nublusta kaverinsa kautta muutama vuosi sitten. Häneltä kysyttiin, oli hän kuullut kyseisestä artistista aiemmin.
- Minulla oli aika isoja ennakkoajatuksia. Ajattelin, ettei se voi olla mitään kovin isoa tai laadukasta. En tiedä miksi. Ehkä sen takia, että ”bemmil uued kummid” oli minun aikaisempi esimerkki virolaisräppäristä, Miklu tokaisee ja viitannee 42GO:n vuoden 2007 Bemmi Kummid -biisiin.
Mikael meni kuuntelemaan Nublun kappaleen, jonka hänen kaverinsa oli hänelle linkannut.
- Olin kyllä myyty sillä sekunnilla, ja musavideo ja biisi olivat niin hauskoja. Rakastuin saman tien. Laitoin Nublulle viestiä, että jos hän ikinä haluaa tehdä minkäänlaista yhteistyötä, niin olen siihen valmis.
- Ei mennyt kauaa, kun hän vastasi, että äijä on yksi ainoista Suomen räppäreistä, joita tiedämme. Nublu sanoi, että olisi joskus siistiä mennä kanssani studiolle tai mitä ikinä, ja siitä se sitten lähti. Loppu on historiaa.
Kovaa menestystä
Nublu on valittu Virossa vuonna 2020 Vuoden artistiksi. Hänen ja Mikaelin samana vuonna julkaisema kappale Universum ponnahti sekä Viron että Suomen Spotifyn kuunnelluimmaksi.
Kumpikin artisteista tuntee toisensa hyvin. He ovat vierailleet toistensa kodeissa.
- Olen ollut Mikaelin luona ja hän minun, mutta enimmäkseen olemme tavanneet studiolla Nublu paljastaa.
- Nublu tuntee perheeni, tyttäreni ja vaimoni sekä kotini, Mikael lisää.
Kaksikko myös paljastaa , että he jakavat keskenään salaisuuksia – tai ainakin joitain niistä. Mikael kuvailee Nublua hauskaksi jätkäksi, jolla on hauska tapa ilmaista tarinoitaan.
- Ja mieshän on hyvin nuori vielä ja iso ura vielä edessä. Mielestäni teot enemmän kuin tuhat sanaa hänen kohdallaan, ja olen hänenkin kauttaan muistanut sen perusasian, että miksi tätä koko hommaa tehdään. Nublu on kivenkova artisti ja uskomaton taiteentekijä, Mikael hehkuttaa.
- Miklu on erittäin hyvä tyyppi. Kun tapasimme, meistä tuli heti tosi hyviä kavereita. Meillä ei ole oikeastaan ollut minkäänlaisia erimielisyyksiä. Hän tuntuu musiikkibisneksen ja on oikea ammattilainen, Nublu puolestaa kehuu.
Tällaisen vastaanoton UMK-artistit saivat - kaksi ennakkosuosikkia nousi yli muiden
Opinnot jäivät
Nublu opiskeli Tarton yliopistossa aikoinaan journalismia, mutta päätyi käytännössä sattuman kautta räppäämään. Hänen tekemäänsä musaa alettiin jakamaan netissä, ja suosio kasvoi sellaiseksi, että opinnot saivat lopulta jäädä.
- Minun suunnitelmani ei koskaan ollut lähteä musiikkialalle, koska en nähnyt tulevaisuuttani siinä. Mutta sitten tulevaisuus kertoi itsestään ja menin homman mukana, Nublu luonnehtii urakehitystään.
Räppäri arvelee, että journalismin opinnot ovat ehkä jollain tavalla kolkutelleet hänen alitajunnassaan, kun he loivat UMK:ssa kuultavan Vox populi-kappaleen.
- Ehkäpä joku osa menneisyydestäni muistuttaa itsestään tässä biisissä.
Nublu on tyytyväinen nykyään uravalintaansa, sillä hän tekee työtä jota rakastaa.
- On ollut hienoa tavata muut kisaajat, UMK-tiimi, puvustamon väki, musavideon ohjaajat ja kaikki! Meno on niin ammattimaista, että olen ihan ällikällä lyöty. Olen todella kiitollinen täällä olosta, Nublu päättää.
Näin viisukansa reagoi Mikael Gabrielin ja Nublun UMK-biisiin: ”Kivaa pikku kettuilua"
