Mika Aaltola tunnustaa tv:ssä: "Ruotsini ei ole riittävän hyvä"

Mika Aaltola joutuu koululaisten tentattavaksi Luokan edessä -ohjelmassa maanantaina 8. tammikuuta.
Luokan edessä -ohjelman toisessa jaksossa presidenttiehdokas Mika Aaltola vastaa koululaisten esittämiin kysymyksiin.
Yhdeksi vaikeimmista kysymyksistä osoittautuu Linnean ruotsiksi esittämä kysymys: Mitä Mika tekisi ensimmäiseksi, jos hänestä tulisi presidentti? Kysymykseen vastaamisen sijaan Mika alkaa kertoa ruotsin kielen merkityksestä ja asemasta hieman sanojaan hakien. Pian ehdokas myöntää, että hänen ruotsin kielen taidoissaan on parantamisen varaa.
– Olen mies Keski-Suomesta. Minun ruotsini ei ole riittävän hyvä, mutta pystyn lukemaan ja ymmärtämään ruotsia, Mika myöntää ruotsiksi.

Mika kertoo, että hänen täytyy oppia ruotsia. Tämän jälkeen hän vaihtaa kielen takaisin suomeen. Hän kertoo puhuvansa mieluummin suomeksi, kun puhutaan monimutkaisista asioista.
– Suomi on kaksikielinen maa, ja se on meille tavattoman tärkeää. Ei ole ainoastaan kysymys kielipolitiikasta vaan tulevaisuuden suunnasta. Länteen päin tässä ollaan menty, ja ruotsin kieli on tässä suhteessa ollut meille kaikille tärkeä ja rakas, Mika sanoo.
Linnea ei saa kysymykseensä vastausta.
Koululaiset tenttaavat Jutta Urpilaista – täräyttävät todella tiukan kysymyksen
Lapset sanovat Mikaa viisaaksi, mutta olisivat toivoneet suorempia ja selkeämpiä vastauksia.
Luokan edessä maanantaisin Nelosella ja Ruudussa maanantaisin.