Menehtyneellä Euphoria-tähdellä oli monta elokuvaa kesken – näin niiden käy

Angus Cloud kuoli maanantaina 31. heinäkuuta vain 25-vuotiaana. Hän ehti kuvata viimeisen elokuvansa Scream-elokuvien ohjaajien kanssa.
Angus Cloud tuli tunnetuksi Euphoria-sarjan Fezcona. Hän kuoli maanantaina 31. heinäkuuta ollessaan vain 25-vuotias.
Anguksen ura lähti nopeaan nousukiitoon HBO-sarjan vuoksi. Hän kertoi julkisuuteen, että hän ei koskaan opiskellut näyttelemistä, vaan hänet napattiin suoraa kadulta rooliinsa.
Vuonna 2021 hän näytteli myös skeittidraamassa North Hollywood sekä esiintyi esimerkiksi musiikkivideolla. Viimeisimpänä (2023) julkaistussa Ethan Bergerin ohjaamassa The Line -elokuvassa hän näytteli yhdessä Halle Baileyn, Alex Wolffin ja Austin Abramsin kanssa.">Noah Curysin musiikkivideolla. Viimeisimpänä (2023) julkaistussa Ethan Bergerin ohjaamassa The Line -elokuvassa hän näytteli yhdessä Halle Baileyn, Alex Wolffin ja Austin Abramsin kanssa.
Edesmenneen Anguksen viimeiseksi työksi jää rooli nimettömässä elokuvassa, jonka ohjasivat Matt Bettinelli-Olpin, Chad Villella ja Tyler Gillett. Samat tekijät ovat ohjanneet myös Scream-elokuvia. Anguksen suurin rooli tuleekin mahdollisesti olemaan postuumisti tässä hirviötrillerissä.
Anguksen lisäksi näyttelijäkaartiin kuuluvat muun maussa ja Kevin Durand">Kathryn Newton, Dan Stevens, Alisha Weir, Will Catlett, Melissa Barrera ja Kevin Durand. Elokuvan on määrä saada ensi-iltansa huhtikuussa 2024, mutta Hollywoodin lakot voivat viivyttää sitä.
Manuela Bosco kertoo tv:ssä yllättävästä aamurutiinistaan: ”Vietän hetken alttarini ääressä”
Varietyn mukaan Angus ehti kuvata ennen kuolemaansa 80-luvulle sijoittuvan Freaky Tales -elokuvan, jossa hän näyttelee yhdessä Pedro Pascalin ja Ben Mendelsonin kanssa. Edesmennyt näyttelijä on listattu myös elokuvan Your Lucky Day näyttelijäkaartiin. Kauhutrilleri on Dan Brownin kirjoittama ja ohjaama. Kummankaan elokuvan ensi-ilta ei ole vielä tiedossa johtuen meneillään olevista jälkitöistä ja lakoista.
– Olemme niin järkyttyneitä ja surullisia tästä kamalasta uutisesta. Angus toi niin ainutlaatuisen energian ja elinvoiman kuvauspaikallemme ja työhönsä. Muistamme hänet kirkkaana, kärsivällisenä, eloisana ihmisenä ja omistautuneena yhteistyökumppanina. Olemme onnekkaita, että saimme työskennellä hänen kanssaan. Mikä tuhoisa menetys, Freaky Talesin ohjaajat Ryan Fleck ja Anna Boden kertovat lausunnossaan.
Anguksen perhe kertoi tämän kuoleman jälkeen julkaisemassaan tekstissä miehen kärsineen viime vuosina mielenterveysongelmista.