Martina Aitolehti ihmettelee suhteidensa päätymistä otsikoihin: ”Mistä hitosta nämä vuotavat?”

Martina Aitolehden mielestä julkisuudessa pärjää parhaiten siten, että kertoo omasta elämästään hyvin vähän.
Maikkarin Kesäterassilla on perjantai-iltana vieraana hyvinvointivaikuttaja, malli ja some-vaikuttaja Martina Aitolehti. Yksi haastattelun keskeisimpiä aiheita on julkisuus.
Juontaja Antero Mertaranta kysyykin
Martinalta suoraan, miten hänen parisuhdekuvionsa päätyvät julkisuuteen. Tulevatko
huhut Martinan, hänen kumppaninsa vai jotain muuta kautta kaikkien tietoon.
Matti Suur-Hamari joutui järkyttävään onnettomuuteen vuonna 2009 - heräsi sairaalasta ilman jalkaa
– En tiedä, minun kauttani ne eivät tule, Martina naurahtaa.
– Totta kai sosiaalinen media on sellainen, mistä ihmiset niin sanotusti jäävät kiinni. En tiedä. Joskus on ollut sellaisia juttuja, että olen miettinyt ’mistä hitosta nämä vuotavat’.
Martina on tullut nykyisin sellaiseen johtopäätökseen, että on helpompaa, kun ihmiset tietävät mahdollisimman vähän hänen elämästään. Se on Martinan mielestä sinänsä aika surullista.

– Et kerro, mitä on meneillään.
– Eli puhukoot mitä haluavat? Mertaranta kysyy.
– Puhukoot, mitä haluavat.
Omassa sosiaalisessa mediassaan, esimerkiksi Instagramissa Martina kertoo hyvin vähän yksityiselämästään. Hänen tilillään on yli147 000 seuraajaa.
Yrittäjä Sointu Borg kamppailee omien oppiensa kanssa: "Mittaan omaa ihmisarvoa tehokkuudessa"
– En kuvaile kauheasti lapsiani, enkä juurikaan mitään henkilökohtaisia asioita. En ota kantaa, en avaudu, en itke enkä tuomitse. Haluan, että kanavani on hyvän energian kanava. Teen siellä mun juttuani, that’s it.
Kesäterassi MTV3-kanavalla ja MTV Katsomossa arkisin klo 19.30.