Katso logo

Markus Pöyhönen lähti Selviytyjiin hakemaan revanssia: ”Nyt en lähtenyt hengailemaan, kuten viime kerralla”

Pääkuva
Mainos
Mainos päättyy

Entinen pikajuoksija ja nelinkertainen Suomen mestari huomasi jaksavansa kilpailla Selviytyjien uudella kaudella paremmin kuin kolmannella kaudella Filppiineillä.

Ex-pikajuoksijalla ja nelinkertaisella 100 metrin Suomen mestarilla Markus Pöyhösellä jäi ensimmäinen Selviytyjät Suomi -kokemus Filippiineillä hampaankoloon, kun hänet äänestettiin ulos yhden äänen erolla juuri ennen heimojen yhdistymistä.

– Nyt halusin revanssin ja lähdin oikeasti pelaamaan, enkä hengailemaan kuten viime kerralla, Markus kertoo Katsolle.

Selviytyjistä pudonnut Heidi Suomi avautuu Katsolle: "Yritin kaikkeni"

Sisäkuva
Markus Pöyhönen on ollut Selviytyjissä jo kahdesti ja osallistuisi mielellään uudestaankin. – Ainahan se olisi kivaa, mutta tuskin sitä kolmatta kertaa enää tulee, Markus sanoo.
Mainos
Mainos päättyy

Markuksen mukaan hänen fyysinen kuntonsa ei ollut Filippiineillä yhtä hyvä kuin Malesiassa uudella kaudella, joka alkoi Nelosella 28. elokuuta.

– Kävin lenkillä ja jonkin verran treenaamassa. Varsinainen pohjakuntoni oli parempi. Huomasin sen siitä, kun jaksoin kilpailla paremmin.

Nykyisen yrittäjän ja hyvinvointivalmentajan mielestä yksi tuoreimman kauden ikimuistoisimmista hetkistä on eräs heimoneuvosto.

– Se tulee varmasti olemaan katsojienkin mielestä ikimuistoinen, jopa legendaarinen.

Yksi asia Selviytyjien vastaanotossa harmittaa Juuso Mäkilähdettä – tärkeä muistutus katsojille

Mainos
Mainos päättyy
Ladataan