Katso logo

Marko Hietala sanoo suoraan, miksi osallistui Vain elämää -ohjelmaan

Marko Hietala sanoo suoraan, miksi osallistui Vain elämää -ohjelmaan
Marko Hietala tutuistui Vain elämää -leirillä hyvin Jussi Rainioon.

Marko Hietala on ennen Vain elämää -sarjaa osallistunut menestyksekkäästi myös Kuorosota- ja Masked Singer Suomi -musiikkiviihdeohjelmiin.

Mainos
Mainos päättyy

Laulaja-basisti Marko Hietala on yksi tämänsyksyisen Vain elämää -kauden artisteista. Muun muassa Einin ja Roope Salmisen rinnalla ohjelmassa nähtävä Marko on nähty aiemminkin television musiikkiviihdeohjelmissa.

Nightwish-vuosistaankin tuttu Marko Hietala aloitti julkisen muusikon uransa 1980-luvun puolivälissä Tarot-yhtyeessä, jota pidetään suomalaisen hevin pioneerina. Marko on suhteellisen varma, ettei olisi tuolloin uskonut osallistuvansa Vain elämään kaltaiseen ohjelmaan.

– Eihän silloin ollut aavistustakaan sellaisista asioista kuin vaikkapa reality-tv, mutta ehkä tämä muutenkin on vähän yllättävää, Marko pohtii.

– En ole esimerkiksi viime vuosina juurikaan edes katsonut televisiota. Tällaiselle reissumiehelle netin suoratoistopalvelut ovat paljon kätevämpiä katseltavia. Vain elämää -ohjelman kuitenkin tiesin, ja päätin lähteä katsomaan, että mistä se kaikki kohu ja humu syntyy.

Mainos
Mainos päättyy

Selvää oli myös se, että näkyvyys saattaisi tehdä hyvää hänen nykyiselle soolouralleen.

– Mietin sitäkin, että siitä saattaa olla hyötyä puolin ja toisin, jos olen mukana. Toisaalta aluksi sapetti aika paljonkin se, että olin suunnitellut julkaisevani tulevan levyni jo tänä vuonna, mutta nyt se tuleekin vasta ensi vuonna. Tajusin toki kuitenkin manageri- ja levy-yhtiötyyppien kanssa juteltuani, että on turha lähteä kilpailemaan levyn näkyvyydellä samaan aikaan, kun Vain elämää pyörii, Marko kertoo.

– Henkilökohtaisesti en silti tunne tarvetta olla esillä tai tuottaa viihdettä. Minua häiritsee, jos vaikkapa uuden levyn julkaisun kanssa lähdetään kehittämään jotain hype-ilmiötä, jolla ei ole mitään tekemistä varsinaisen substanssin eli musiikin kanssa. Itse tykkään rehellisestä ja suorasta lähestymistavasta.

Vain elämää -sarjan 15. kauden artistit Jussi Rainio, Costello Hautamäki, Eini, Waldo, Ilta, Roope Salminen, Hanna Pakarinen ja Marko Hietala.
Vain elämää -sarjan 15. kauden artistit Jussi Rainio, Costello Hautamäki, Eini, Waldo, Ilta, Roope Salminen, Hanna Pakarinen ja Marko Hietala.

Marko on joka tapauksessa tietynlainen musiikkiviihdeohjelmien kehäkettu, kun hän on Vain elämää -pestin lisäksi esiintynyt aiemmin vuoden 2010 Kuorosodassa ja vuoden 2020 Masked Singer Suomessa. Jälkimmäisestä tuli voitto ja Kuorosodastakin toinen sija.

– Niissä oli selkeästi ajatuksena se, että luodaan humoristista toimintaa ja tietyllä tavalla käsikirjoitettua tavaraa. Vain elämäässä olemme omina itsenämme ja halusin vähän tutkailla, millaista meininki on, kun sitä sekä rakastetaan että vihataan niin paljon ja siellä vetistellään ja nauretaan katketakseen.

Mainos
Mainos päättyy

– Tutkailtuani havaitsin, että meininki oli yllättäen aika hemmetin hyvä. Tutustuin esimerkiksi Jussi Rainioon ja turisimme aamukahveilla puiden varjoissa pitkät pätkät esimerkiksi siitä, miten ihmisen tietoisuus liittyy kvanttivaahtoon. Sieltä löytyi toinenkin tieteellinen hippi.

Vain elämää alkaa Nelosella ja Ruudussa perjantaina 6.9. kello 20.00.

Mainos
Mainos päättyy
Ladataan