Katso logo

Marja Kihlström luopui meikkaamisesta ja tekorusketuksesta: ”Vapauttavaa”

Marja Kihlström
Mainos
Mainos päättyy

Seksuaaliterapeutti Marja Kihlström on ollut mukana Komppania Ketonen & Gustafbergissä, joka herätti hänen mielenkiintonsa ennen kaikkea aidolla konseptillaan. 

Marja Kihlström peräänkuuluttaa aitoutta ja sitä, että ihmisten olisi hyvä pyrkiä tunnistamaan omaa elämäänsä koskettavat vinoumat mahdollisimman nopeasti. 

– Uskon aitouteen. Se oli yksi syy lähteä Komppania Ketonen & Gustafsbergiin, Marja perustelee Katsolle.

Ohjelmaan osallistuvat henkilöt olivat myös yhdessä linjanneet, että he jättävät meikkauksen kokonaan pois kuvauksien ajaksi. 

Mainos
Mainos päättyy

– Kaikki meikkaavat ihmiset päätimme yhdessä, että laitetaan meikit kamoihin, jotka tuotanto vie pois. Oli niin vapauttavaa olla hikisenä ilman meikkiä ja miettimättä peiliä. Saatoin katsoa peiliin ensimmäisen kerran illalla, kun tulin kuvauksista.

Lukuisissa tv-ohjelmissa esiintynyt Marja myöntää, että laittautumiseen ja eritoten meikkaamiseen addiktoituu helposti. Siitä syystä hän on linjannut itselleen, että ohjelman kuvauksien jälkeen hän niin sanotusti vieroittaa itsensä laittautumisen maailmasta, eikä esimerkiksi meikkaa.

– Nyt olen tarkoituksella ollut ilman tekorusketusta, jotta kuva itsestä ei vääristy. Jossakin vaiheessa minusta tuntui, että vaalea iho on väärän sävyinen. Stoppaan tuollaiset vinksahdukset yleensä mahdollisimman nopeasti. 

Marja Kihlström puhkeaa kyyneliin tv:ssä käytettyään oikeaa asetta: "Mua pelotti niin hirveästi"


 

Mainos
Mainos päättyy
Ladataan
Marja Kihlström luopui meikkaamisesta ja tekorusketuksesta: ”Vapauttavaa”