Katso logo

Mari Rantasila saa vieläkin palautetta yli 20 vuotta vanhasta rikossarjasta Raid: ”Kukaan ei varmaan arvannut, että siitä muodostuisi klassikko”

Raid
Mainos
Mainos päättyy

Tapio Piiraisen käsikirjoittama ja ohjaama Raid kuuluu kotimaisten tv-sarjojen klassikoihin. Vuonna 2000 ilmestynyt rikossarja oli monellakin tapaa aikaansa edellä.

– Siitä tulee vieläkin tosi paljon palautetta, sekä itse sarjasta että sen tunnuskappaleesta. Olen tosi iloinen, että pääsin tekemään sitä, sarjassa näytellyt ja tunnuskappaleen laulanut Mari Rantasila iloitsee.

Juhlavuoteensa valmistautuva Mari Rantasila kuuluu tienraivaajien sukupolveen: ”80-luvulla asiat olivat toisin”

Jo Raidia kuvatessa tekijöillä oli tunne, että jotain erityistä oli syntymässä. Marin mukaan jotkut jutut vain syntyvät hyvien tähtien alla.

Mainos
Mainos päättyy

– Sarjaa oli tosi hyvä tehdä, mutta ei kukaan varmaan arvannut, että siitä muodostuisi klassikko. Meillä oli kiva porukka ja tarpeeksi aikaa. Silloin ei ollut niin järjettömät aikataulut kuin nykyään. Ja ohjaaja tiesi, mitä halusi.

Moni muistaa Marin Yle TV1:n tv-sarjasta Raid (2000), jonka tunnuskappaleen hän  tulkitsi.  NImiroolin näytteli Kai Lehtinen. Yhä musiikkia julkaisevalta Marilta ilmestyy 11. marraskuuta pop-albumi Hei rakas elämä.
Raidin nimiroolin näytteli Kai Lehtinen.

Mari Rantasila muistelee kiisteltyä Jouko Turkkaa: ”Se oli toisille traumaattista”

Ohjaaja-käsikirjoittaja Piirainen myös kirjoitti sanat Marin esittämään ikoniseen tunnuskappaleeseen Vain rakkaus.

– Käsittääkseni se oli Tapsan ensimmäinen sanoitus. Kun sain sen laulettavakseni, sitä ei edes hirveästi harjoiteltu. Jotenkin se istui itselleni tosi hyvin, ja ajattelin, että tämä pitää laulaa näin. Se taitaa yhä olla tunnetuin biisini.

Yhä musiikkia julkaisevalta Marilta ilmestyy 11. marraskuuta popalbumi Hei rakas elämä.

Mainos
Mainos päättyy
Ladataan