Madonnasta elämänkertaelokuva? Näin fanit reagoivat tähden vihjeeseen
Tähden on tarkoitus itse ohjata elokuva, jonka tuotanto keskeytyi alkuvuodesta 2023.
Vuonna 2020 uutisoitiin tekeillä olleesta Madonna-elämäkertaelokuvasta. Popin kuningattaren oli itse tarkoitus ohjata kyseinen elämäkertaelokuva, jonka pääosaan suunniteltiin Ozark-sarjasta tuttua Julia Garneria.
Tammikuussa 2023 saatiin kuitenkin tietoon, että Universal Picturesin alaisuudessa edennyt elokuvaprojekti oli keskeytetty. Yhtenä syynä olivat Madonnan kiertuekiireet. Tuoreessa sosiaalisen median päivityksessään Madonna kuitenkin vihjailee, että hanke on herätetty uudestaan eloon. Fanit ovat ottaneet uutisen haltioituneena vastaan.
– Onko tuo elokuvakäsikirjoitus!? Yksi kyselee.
– Kirjoita, kirjoita, kirjoita! Meidän on nähtävä tarinasi sinun näkökulmastasi. Näytät myös aivan liian hyvältä ollaksesi koko päivän kirjoituskoneen takana, joten pidä taukoja, eräs kommentoi.
– Kulta, tee Netflixiin minisarja, jossa kerrot elämästäsi. Kahden tunnin elokuva ei riitä! toinen pyytää.
– Elämäsi on liian suuri yksittäiseen elämäkertaelokuvaan. Vaikka menisitkin vain vuoteen 1990 - se on liikaa. Tee Netflixin (tai minkä tahansa suuren suoratoistopalvelun) minisarja. Suoratoistopalvelussa sinulla on suurempi yleisö kuin elokuvalla koskaan. Lisäksi minisarja antaa sinulle vapauden kertoa tarinasi kokonaan. Se olisi vuoden, ellei jopa vuosikymmenen tapahtuma, kolmas komppaa.
Instagram-kuvissa Madonna nähdään kirjoituskoneen ääressä. Yhdessä kuvassa paperille on kirjoitettu: ”Madonnan ja ECW:n uudet kirjoitusversiot”. ECW viitannee Erin Cressida Wilsoniin, joka oli käsikirjoittajana jo projektin aiemmalla kierroksella.
Lisäksi muun muassa Bangremier.com-julkaisu tietää kertoa, että Garner on yhä mukana projektin pääroolissa.
– Madonna ja Julia ovat olleet yhteydessä menneen vuoden ajan ja keskustelleet ideoista. He ovat sitoutuneita luomaan jotain taianomaista, sisäpiirin lähde kertoo.
– Madonna sai kiertueensa päätökseen, ja nyt hän haluaa toteuttaa unelmansa elämäkertaelokuvan tekemisestä.
