Maajussi-Perttu antautuu suuteloon – Vappu Pimiä katsoo muualle

Perttu tekee lopullisen valintansa Maajussille morsian -ohjelmassa. Juontaja Vappu Pimiä lupaa tukea maajussia tilanteen läpi.
Maajussi-Perttu tekee valintansa morsianehdokkaiden välillä Maajussille morsian -kauden 11. jaksossa, joka on katsottavissa MTV Katsomo+ -tilauksella. MTV3:lla jakso esitetään 3. marraskuuta.
Videolla Vappu Pimiä muistelee vuosiaan chat-juontajana:
Pertun morsianehdokkaat ovat Aada, Anniina ja Emilia. Anni kertoo, että hänen fiiliksensä ovat sahanneet epävarmuuden ja varmuuden välillä. Anni puolestaan kertoo oppineensa paitsi Pertusta mutta myös itsestään. Emilia on rauhallisin mielin, sillä päätös on Pertun.
– Valinnan ratkaisee se, kuka on aidosti kiinnostunut minusta ja on tuonut esille sen. Oma sydän sen sanoo sataprosenttisesti, Perttu tuumaa kameralle.
Vappu Pimiä tsemppaa
Ohjelman juontaja Vappu Pimiä saapuu Pertun tiluksille Polvijärvelle. Perttu kertoo, että jokainen morsio on tasavertainen. Hän on miettinyt jokaista vaihtoehtoa. Hän alkoi vasta treffien jälkeen miettimään, kuka voisi olla se oikea hänelle.
Perttu myöntää Vapulle, että häntä jännittää todella paljon, kun h-hetki lähestyy.
– Minä tsemppaan sinut kaiken läpi. Tiedän, että sinulla on hyvä sydän, niin tämä voi olla vähän tiukka paikka, Vappu tuumaa.
– Ei tullut paljon viime yönä nukuttua sen takia. Kun on kumminkin lämmin ajatus kaikkia kohtaan. Ei ole helppo paikka, Perttu toteaa.

Maajussi-Pertun valinta
Perttu ja Vappu saapuvat morsianehdokkaiden luokse. Vappu kehottaa Perttua kertomaan päätöksensä morsioille.
– Minä haluaisin jatkaa tutustumista Aadan kanssa, Perttu kertoo.
Emilian tunne päätöksestä on vapautunut. Hän oli osannut odottaa, että Perttu valitsee Aadan. Hän tuntee kiitollisuutta siitä, että sai kokea kaiken. Anniinalle päätös oli pieni yllätys, mutta hän osasi siihen varautua.
Aada kertoo Vapulle, että voisi kuvitella asuvansa Pertun luona lapsensa kanssa. Hän on ihastunut sekä paikkaan että Perttuun. Perttukin vaikuttaa liikuttuvan valintatilanteessa.
Vappu huomaa kaksikon katseet.
– Ei tarvi musta välittää. Katsotte toisiinne tuohon malliin. Voitte antaa mennä. En ole ensimmäistä kertaa tässä. Katselen vaikka maisemia, Vappu tuumaa.
Perttu ja Aada suutelevat toisiaan. Vapusta tuntuu, että hänen työnsä on tehnyt.
– Minä olen niin onnellinen, Aada tuumii.
– Niin olen minäkin, Perttu komppaa.
Aadan tunteellisuus, iloisuus, pirteys, avoimuus ja rehellisyys vaikuttivat Pertun päätökseen. Aadalla puolestaan on Pertun seurassa hyvä ja turvallinen olo.

Maajussille morsian maanantaisin MTV3:lla ja MTV Katsomossa.