Lloyd Libiso hyppää Puoli seitsemän -ohjelman uudeksi juontajaksi: "Perhosia on vatsassa"

Lloyd Libiso juontaa ensimmäisen lähetyksensä perjantaina 3. marraskuuta.
Toimittaja Lloyd Libisio on tullut tutuksi YleX
Viikonlopusta ja Yle Areenan Inttistoorit-podcastista. Hän aloittaa Ylen Puoli
Seitsemän -ohjelman perjantai-juontajana Anniina Valtosen jäädessä
vanhempainvapaalle.
– On äärettömän suuri kunnia sijaistaa Anniinaa, joka on yleisön rakastama ja Venla-palkittu esiintyjä, Lloyd kertoo Ylen tiedotteessa
– Perhosia on vatsassa ja odotan jännityksellä suoria lähetyksiä, ihmisten tapaamista ja tarinoiden kuulemista – ja tietysti Puoli seiskan pinkille sohvalle pääsemistä, hän jatkaa.
Suorien lähetysten ja suurien livetapahtumien juontaminen on Lloydille tuttua, mutta viikoittaisen suoran lähetyksen tekeminen on hänelle uutta.
– Aion tehdä kotiläksyni hyvin. Perehtyä vieraisiin ja tutustua työporukkaan, jonka tiedän erittäin mahtavaksi ja ammattitaitoiseksi. Aion kuulla myös YleX:n kuulijoita ja pohtia, miten voisin tuoda lisää nuorten ääntä Puoli seiskaan. En ole koskaan odottanut viikonloppuja näin paljon. Olisipa jo perjantai! Lloyd pohdiskelee.

Lloydin aisaparina toimii Puoli seiskan perjantaista tuttu Olli-Pekka Kursi. Maanantaista torstaihin ohjelmaa juontavat tuttuun tapaan Ella Kanninen ja Mikko Kekäläinen. Tuulianna Tola puolestaan tuo jatkossakin vieraista esille uusia puolia erilaisten puuhien ohessa.
– On todella mielenkiintoista nähdä mitä uutta Lloyd tuo persoonallaan ja osaamisellaan Puoli seiskan monipuolisiin sisältöihin. Ja varmasti Lloydin yhteys YleX:n yleisöön on vain ja ainoastaan positiivinen juttu, kertoo Ylen tapahtumapäällikkö Jyri Kataja-Rahko.
Marraskuun ensimmäisessä perjantain lähetyksessä vieraana on toimittaja-valokuvaaja Jenna Lehtonen ja Olli-Pekka on taas löytänyt tiensä erikoiseen kohteeseen.
Lloyd juontaa ensimmäisen lähetyksensä perjantaina 3. marraskuuta.
Ernest Lawson sekoitetaan usein toiseen julkisuuden henkilöön - paljastaa erikoisen sattuman tv:ssä
Puoli seitsemän Yle TV1:ssä ja Yle Areenassa maanantaista perjantaihin klo 18.30.