Laura Arffman selostaa Linnan juhlat ensimmäistä kertaa – tiukat ehdot iltapuvulle
Perheenäidin julkkisseuraaminen on rajoittunut aamutelevisioon ja iltauutisiin.
Viime kesänä Ylen urheilutoimittaja Laura Arffman sai odottamattoman työtarjouksen. Tuottaja kysyi häntä mukaan Linnan juhlien selostajatiimiin.
Videolla Thank God, sä tulit! -ohjelman tekijät paljastavat tv-historian lempisketsihahmonsa.
Tänä vuonna Linnan juhlien suomenkielistä lähetystä selostavat Lauran lisäksi Jussi-Pekka Rantanen, Sami Sykkö ja Ari Hakahuhta. Ruotsiksi lähetystä selostavat Jonas Blomqvist, Jenny Jägerhorn ja Märta Nummenmaa.
Kun kutsu vuoden katsotuimpaan tv-ohjelmaan kävi, Laura tiesi, mitä tuottajalle vastata.
– En ollut koskaan edes ajatellut, että tämä voisi tapahtua. Mielestäni kunniatehtävistä ei kieltäydytä. Olin heti, että ilman muuta tulen mukaan, Laura kertoo.
Ihmisten tunnistaminen jännittää
Viimeksi Laura kokeili uutta aluevaltausta Ylen sisällä viime keväänä alue- ja kuntavaalien kynnyksellä, kun hän juonsi yhdessä politiikan toimittaja Matti Koiviston kanssa TV1:llä puheenjohtajatentit.
Livelähetyksistä ja pitkistä juonnoista Lauralla on niin paljon aiempaa kokemusta, ettei Linnan juhlien suora lähetys itsessään jännitä.
– Minulla on kunnioitus tehtävää kohtaan ja iso halu onnistua siinä. Kaikilla on joskus ensimmäinen kerta tehtävässä, ja tämä on nyt minulle se ensimmäinen. Suhtaudun siihen nöyrin mielin, Laura sanoo.
Itsenäisyyspäivän illassa Lauraa jännittää, miten hyvin hän tunnistaa Linnan juhlien vieraita.
Urheilijat ja urheilualan vaikuttajat ovat luonnollisesti Lauran vahvuus.
Sen verran hän seuraa uutisia ja ajankohtaisuuksia, että uskoo tunnistavansa ongelmitta politiikan päähenkilöt.
– Linnaan kutsuttujen joukossa on myös virkamiehiä, politiikan taustatekijöitä. He ovat Arin tonttia.
– Populaarikulttuuria tunnen vain jonkin verran. Voin myöntää, että lasten saamisen jälkeen elämänlangastani ovat pitäneet kiinni aamutelevisio ja iltauutiset, kahden alle kouluikäisen lapsen äiti naurahtaa.
Tiukat ehdot iltapuvulle
Onnekseen Lauralla on hyvä tiimi ympärillään. Etenkin hän nostaa hattua Ylen uutisankkuri-toimittaja Jussi-Pekka Rantaselle, joka on toiminut Linnan juhlien selostajana vuodesta 2012.
– Minulla on hirveä arvostus JP:n osaamista ja ihmisten yleistuntemusta kohtaan. Se on mieletön. JP on ”The Tekijä”, me muut hänen opetuslapsiaan, Laura toteaa.
Kaikki selostajat ovat Lauralle entuudestaan tuttuja, mutta yhdenkään kanssa hän ei ole aiemmin työskennellyt.
– Kokonaisuus on kaikkea ja kaikkia. Meillä on koko ikähaarukka katettuna ja on erilaista asiantuntevuutta.
– Ei pidä unohtaa esimerkiksi ruotsinkielisellä puolella olevaa erikoisasiantuntijuutta. Siellä Jenny Jägerhornilla on hyvä tietämys korkeakulttuurista, kuten tanssijoista, kuvanveistäjistä ja kuvataiteilijoista. Hienosti on kerätty tiimiin osaamista, Laura kehuu.
Itsenäisyyspäivä tulee olemaan pitkä työvuoro selostajille.
– Maskiaikani on kello 12, mutta aion tehdä omia preppauksia aamupäivän. Haluan valmistautua iltaan hyvin. Lähetyksen jälkeen lähdemme vielä porukalla jatkoille, Laura kertoo.
Laura on ollut mukana suunnittelemassa iltapukuaan, jonka tekee Ylen puvustamo.
– Sitä on yhdessä mietitty. Ainoa punainen lanka on ollut, että minulla on hyvä olla siinä. En halua vetää vatsaani sisään, en korjata rintaliivejä enkä halua, että jotain tippuu tai valuu.
Linnan juhlista Sveitsiin
Linnan juhlien selostajan pesti on vaikuttanut merkittävästi urheilutoimittajan omiin työtehtäviin. Oikeastaan hänen kalenterinsa on kahdelta kolmelta viime viikolta raivattu tyhjäksi urheiluaiheisilta uutisilta.
– Marraskuussa en ole tehnyt lainkaan hiihtoja. Jos en olisi Linnan juhlissa mukana, olisin mennyt Rukalle Suomen- ja maailmancupeihin. Sattui siis isot tapahtumat samalle ajankohdalle, mutta ei haittaa, sillä nuo olen nähnyt ja tehnyt.
– Linnan juhlien jälkeen lähdenkin Davosin maailmancupiin eli nopeasti takaisin ruotuun, toimittaja naurahtaa.
Linnan juhlat -lähetys alkaa klo 18.15 TV1:llä ja Yle Areenassa.
