
Laulaja Lily Allen vertaa itseään uutuussarjan hahmoonsa – ”Vaikka joku tekee pahoja asioita, hän ei ole välttämättä paha ihminen”
Kuusiosainen brittidraama Dreamland alkaa SkyShowtimessa tiistaina 21. marraskuuta.
Dreamland on draamasarja salaisuuksista ja valheista neljän siskoksen perheessä. Brittiläiseen Margaten merenrantakaupunkiin sijoittuvan komediallisen sarjan yhdessä pääosassa nähdään 2000-luvun alussa poplaulajana kuuluisuuteen noussut Lily Allen.
Vanhin sisko Trish (Freema Agyeman) on raskaana kolmatta kertaa, ja hänen sisarensa Clare (Gabby Best) ja Leila (Aimee-Ffion Edwards) rientävät hänen tuekseen yhdessä perheen äidin (Frances Barber) ja isoäidin (Sheila Reid) kanssa. Mutta kun neljäs sisko Mel (Lily Allen) tekee yllättävän paluun kaupunkiin, koko perheen vakaus on vaarassa.
Kyseessä on laulajana 2000-luvun alussa kuuluisuuteen nousseen Lily Allenin ensimmäinen televisiosarja. Ennen tätä hän on näytellyt kehuja keräten muun muassa teatterilavalla Lontoon West Endissä ja vuoden 2019 elokuvassa How to Build a Girl sekä pienessä roolissa vuoden 1998 Elisabet-elokuvassa.

Frasierin uudelle versiolle sataa kritiikkiä: ”Mitäänsanomaton pannukakku”
Lily on itse kuvaillut esittämänsä Melin olevan hankala tyyppi.
– Hän ei ole kovinkaan hyvä kertomaan tunteistaan ja joutuu sen vuoksi vaikeuksiin. Mel on itsensä pahin vihollinen. Hän kokee asiat vahvasti, mutta ei osaa keskustella niistä, Allen kertoi RadioTimes.comin haastattelussa.
Lily näkee itsessään samoja piirteitä kuin hahmossaan.
– Melillä on monimutkaisia ihmissuhteita, ja myös minulla on monimutkaisia ihmissuhteita tiettyjen lähipiirini ihmisten kanssa, Lily paljastaa haastattelussa.
Lily kuitenkin myös puolustaa hahmoaan.
– Toivottavasti katsojat silti ymmärtävät, että vaikka joku tekee pahoja asioita, hän ei ole välttämättä paha ihminen, Lily pohtii.
– Se on tärkeä sanoma varsinkin tänä päivänä. Nykypäivänä kaikki on niin mustavalkoista. Pahoista teoista joutuu heti canceloiduksi.
Dreamland alkaa SkyShowtime-palvelussa tiistaina 21. marraskuuta. Uusia jaksoja tulee viikoittain.