Katso logo

Lahti 2001 -sarjaa tähdittävä Johannes Holopainen dopingista: "Onko virhe käyttää vai jäädä kiinni?"

Lahti 2001
Johannes Holopainen

Johannes Holopainen näyttelee Lahti 2001 -draamasarjassa edesmennyttä Mika Myllylää.

Mainos
Mainos päättyy

Ruutu+-sarja Lahti 2001 kertoo Suomen historian suurimmasta dopingskandaalista fiktion keinoin. Tapahtumien seurauksena kuusi hiihtäjää ja neljä valmentajaa asetettiin kilpailukieltoihin. 

Johannes Holopainen näyttelee sarjassa oman tulkintansa edesmenneestä hiihtäjästä Mika Myllylästä. 

Aktiiviuransa aikana Myllylä saavutti uransa aikana useita olympiamitaleita ja maailmanmestaruuksia. Hänelle asetettiin kilpailukielto vuoden 2001 Lahden MM-kisojen dopingkäryn seurauksena.

– Mikassa minua puhuttelee sellainen intohimoinen suhtautuminen elämään ja siihen mitä hän teki, Johannes kertoo.

Mainos
Mainos päättyy

Vaikka sarja ja hahmot ovat fiktiivisiä, pohjautuvat ne tosielämään. Johannes lähestyi roolihahmoaan olemassa olevan dokumentoinnin kautta.

– Kun on tosielämää mukana, siitä on paljon todistusaineistoa olemassa. On haastatteluja, elämäkerta ja paikkoja, missä käydä. Tein omaa tutkimusmatkaani vierailemalla Mikan paikoissa, lukemalla Mikan ajatuksia ja opettelemalla murretta, jota Mika puhui.

– Lisäksi itselläni oli mielikuva hänestä, jonka olin luonut lapsena.

Lahti 2001
Johannes Holopainen
Johannes Holopainen näyttelee Lahti 2001 -sarjassa Mika Myllylää.

Hiihto kiinnosti nuorta miestä, ja hän seurasikin Mikan uraa lapsesta saakka. Vuoden 2001 kotikisojen aikaan Johannes oli 13-vuotias.

– Muistiin on jäänyt sellainen hämmennys, pettymys ja jonkinlainen hätä siitä, että miten näille ihmisille nyt käy. Tunsin myötätuntoa hiihtäjiä kohtaan.

– Siitä lähtien on ollut halu ymmärtää näitä asioita. Olen siitä kiitollinen, että tämän projektin myötä olen oppinut ymmärtämään tapahtumia paremmin.

Mainos
Mainos päättyy

Myllylän omintakeinen hiihtotapa

Näyttelijät aloittivat hiihto- ja fysiikkatreenit hyvissä ajoin ennen kuvausten alkua, jotta he pystyisivät näyttelemään kovatasoisia huippu-urheilijoita.

– Mikalla oli oma tyylinsä hiihtoon, ja tietenkin ysärillä hiihtotyyli oli muutenkin hyvin toisenlainen kuin nykyään.

– Hiihtotapa viestii jotain myös hiihtäjän luonteesta. Mikalle tunnusomaista oli esimerkiksi vahva ja raamikas tasatyöntö. Tuntui olennaiselta jäljitellä tätä hiihtotapaa.

Ennestäänkin hiihtoa harrastanut Johannes kertoo rakkauden lajiin vahvistuneen koko prosessin myötä. Viime hiihtokausi huipentui hänen osaltaan Lapponia-hiihtoihin. Kovat hiihtotreenit yhdessä ja yksin ovatkin jääneet näyttelijän mieleen.

– Yhteiset kokemukset koko näyttelijäporukan, valmentajien ja ohjaajien kanssa olivat mieleenpainuvia.

Johannes sukelsi kokonaisvaltaisesti Myllylän elämään.
Johannes sukelsi kokonaisvaltaisesti Myllylän elämään.
Mainos
Mainos päättyy

Ymmärrystä tuomitsemisen sijaan

Kuusiosaisessa draamasarjassa pureudutaan kansan traumaan ja pohditaan, mitä tapahtui ja miksi tarjoten yhden vaihtoehdon tapahtumien kaaresta. Koko tuotantotiimille oli tärkeää ymmärtää tapahtumia ja ihmisiä niiden takana.

– Haluan tietää, mistä loppujen lopuksi oli kyse. Jos kilpahiihdon todellisuus oli sitä, että kaikkia keinoja käytettiin muuallakin, voi yleisesti herätä kysymys, onko virhe käyttää vai jäädä kiinni.

– Voisiko olla kaikista tärkeintä, että ihminen saa armoa ja ymmärrystä ja voisimme nähdä itsemme kokonaisina myös erheinemme. Urheilu on enemmän kuin luodut narratiivit voittajista ja häviäjistä.

Lahti 2001 -sarjan lisäksi Johannes kuvasi tämän vuoden aikana Hevi reissu -hittikomedialle jatko-osan Hevimpi reissu, joka saa ensi-iltansa vuonna 2024. Hänet nähdään myös Simo Halisen romaaniin pohjautuvassa uutuussarjassa Nainen joka katosi. Kyseessä on neliosainen psykologinen trilleri.

Lahti 2001 -draamasarjan ovat käsikirjoittaneet Riku Suokas ja Heikki Syrjä. Sarjan ovat ohjanneet Lauri Nurkse ja Suokas. 

Uutuussarja Lahti 2001 on ennen kaikkea skandaalinkäryinen: "On osunut aika syvään suomalaisilla"

Lahti 2001 Ruutu+ -palvelussa.

Mainos
Mainos päättyy
Ladataan