Kuuluisat Tiktok-tanssijat joutuivat salaperäisen kultin uhreiksi – kulisseissa seksuaalista hyväksikäyttöä
Tiktok-tanssijat kultin armoilla -dokumenttisarja tutkii maineikkaiden sometähtien managerointiyritystä, jota johtaa uskonnollinen järjestö.
Netflixin uusi dokumenttisarja Tiktok-tanssijat kultin armoilla tutkii erään kultiksi väitetyn kirkon ja viihdeyrityksen tarkoitusperiä sekä sen uhrien ja perheiden tarinoita.
Miranda Wilking (nykyään Derrick) ja hänen sisarensa Melanie Wilking halusivat lapsesta asti tanssia. Miranda päätti tavoitella unelmiaan ammattitanssijana, ja pian Melanie seurasi perässä. He jahtasivat unelmiaan yhdessä Wilking Sisters -nimen alla. Vuoteen 2020 mennessä sisaruksilla oli Tiktok-alustalla yli kolme miljoonaa seuraajaa.
Sisarusten tiet kuitenkin erosivat, kun siskokset lakkasivat yhtäkkiä julkaisemasta videoita vuonna 2021. Kaksi vuotta sitten Melanie sekä sisarusten vanhemmat Dean ja Kelly julkaisivat vetoomuksen sosiaalisessa mediassa. Videolla Mirandan perhe kertoi menettäneensä yhteyden Mirandaan uskonnollisen järjestön vuoksi ja kaipasi apua. Samalla videolla perhe kertoi uskomuksestaan, ettei Miranda enää hallitse omaa elämäänsä, sillä se on kultin hallinnassa. Video meni viraaliksi.
– Minusta tuntuu kirjaimellisesti kuin siskoni olisi kuollut. Hän on kaikkialla, mutta ei missään, Melanie kertoo dokumentissa.
Miranda eli kuitenkin edelleen julkista elämää sosiaalisessa mediassa. Hän ilmoitti muun muassa avioliitostaan tanssikollega James Derrickin (BDash) kanssa. Muuta normaalista poikkeavaa oli tuskin havaittavissa, sillä nuori nainen jakoi tilillään tarkkaan hiottuja tanssivideoita, käveli punaisella matolla American Music Awards -gaalassa sekä vieraili Ellen DeGeneres Show’ssa.
Sittemmin useat yhdysvaltalaismedioiden julkaisut ja meneillään olevan oikeuskäynti sekä uusimpana Netflixin dokumenttisarja ovat paljastaneet väitteitä salaperäisestä uskonnollisesta järjestöstä, Sekinah-kirkosta. Kirkon perustaja Robert Shinn perusti myös 7M-viihdeyhtiön, johon kuuluu maailmankuuluja Tiktok-tanssijoita, kuten Miranda ja James.
Shinn lupasi somevaikuttajille uskonnollisen pelastuksen lisäksi mainetta ja vaurautta. Dokumentin nauhoilla kuullaan, kuinka pastori pyytää jäseniä kuolemaan itseltään ja katkaisemaan välit perheisiinsä. Myös Melanie osallistui Shinnin isännöimille illallisille yhdessä siskonsa kanssa, mutta aavisti jotain pahaa olevan tekeillä ja kieltäytyi jatkamasta.
Miranda ja James ovat vakuuttaneet sosiaalisessa mediassa, etteivät liity mihinkään kulttiin. He ovat myös alleviivanneet, että Mirandalla on ongelmia perheensä kanssa, jotka hän haluaisi selvittää. Perhe ei kuitenkaan ole saanut Mirandaan yhteyttä.
Mirandan perheen lisäksi dokumenttisarjassa kuullaan muutamia 7M-yhtiön aiemmin edustamia tanssijoita, kuten Kevin ”Konkrete” Davisia ja Aubrey Fisheriä, jotka ovat nyt siviilioikeudenkäynnissä sen osaomistajan ja toimitusjohtajan Shinnin kanssa. Dokumentin kuvausten aikana lisää tanssijoita sekä kirkon jäseniä erosi järjestöstä, ja myös osa heistä suostui puhumaan dokumentissa.
Dokumenttisarja kertoo yksityiskohtaisesti Shinnin harjoittamasta väitetystä emotionaalisesta, taloudellisesta ja seksuaalisesta hyväksikäytöstä. Entisten 7M-tanssijoiden ja kirkon jäsenten mukaan Shinn puhui itsestään Jumalan miehenä, joka yksin kykeni pelastamaan jäsenet helvetin tulelta. Lisäksi hän vaati jäseniään antamaan suuren osan rahoistaan kirkolle. Dokumentissa kuultavien henkilöiden mukaan Shinn poisti heidän pankkitileiltään vielä lisää rahaa kirkollisiin tarkoituksiin.
Vaikka sarjassa käsitellään kultiksi nimettyä kirkkoa ja viihdeyritystä, keskittyy se enemmän uhreihin ja heidän perheisiinsä. Tarinassa rinnastuu toinenkin sisaruspari, joiden tiet Sekinah-kirkko erotti. Vanhempi siskoista pakeni kirkosta kymmenen vuotta aiemmin kuin nuorempi. Molemmat ovat raportoineet kärsineensä Shinnin säännöllisistä seksuaalisista pahoinpitelyistä. Dokumentissa seurataan sisarusten yritystä löytää yhteys erossa vietettyjen vuosien jälkeen.
Varsinaista lopputulemaa tai päätöstä kultista dokumentti ei kuitenkaan tarjoa.
Katso traileri alla olevalta videolta.
Tiktok-tanssijat kultin armoilla Netflixissä.
Lähteet: The Guardian, CNN
