Kiti Kokkonen osallistuu Levyraatiin - ei haluaisi antaa pisteitä

Kiti Kokkosen mielestä mitään teoksia ei tulisi arvostella.
Levyraadin 22. helmikuuta vieraina ovat näyttelijä-kirjailija-teatterinjohtaja Kiti Kokkonen ja paikallisradion juontaja Jarkko Mattila Kuusankoskelta. Jarkkoa kuvaillaan ”oman elämänsä remonttireiskaksi ja koko kylän McGyveriksi”. Kiti taas tietää kaiken huumorin ja musiikin yhdistämisestä.
Ensimmäiseksi Kiti, Jarkko ja vakioraatilaiset saavat arvioitavakseen Vilma Jään kappaleen Huutaa, jossa yhdistyvät koneellinen rytmi ja kansanmusiikkivaikutteet. Kiti tykästyy biisiin.
– Vanhana kansantanhuajana vähän innostuin tästä. Samaan aikaan tykkäsin, mutta samaan aikaan harmitti, että siellä oli aika paljon kaikenlaista. Olisin riisunut sitä vähäsen ja tuonut sanoituksia esiin, Kiti analysoi.
Sanailu saa juontaja Jenni Pääskysaaren kielen mutkalle.
– Kiitos, Kiki!
– Kiki, Kike, Kiti, kaikki käy. Minä olen ollut myös Kaki joskus, joten tuo Kiki on paljon parempi kuin se, Kiti nauraa.
Rempseä sanailu jatkuu myöhemminkin, kun Kiti joutuu antamaan negatiivista palautetta Figaron kappaleelle Kun mä tapasin sut.
– Tämä on ihan hirveetä! Minä käyn koko ajan sellaista pään sisäistä kamppailua. Oikeastihan olen sitä mieltä, että kun jokin teos on tehty, niin sitä ei edes saisi arvioida, Kiti kertoo.
– Tiedätkö sinä, mikä tämä ohjelma on? vakioraatilainen Väinö Karjalainen kuittailee muiden nauraessa.
– Tiedän, että tulin tänne ja olen jo antanut näitä numeroita kappaleille. Tämä on kaksinaismoralistinen tilanne minulle itselleni, Kiti jatkaa.
Levyraadin neljäs jakso MTV3:lla lauantaina 22.2. kello 21.00.